Kanadassa pestään MM-pettymyksen jälkipyykkiä – kiekkopomolla erikoinen näkemys

Kanadan jääkiekkoliiton presidentti Tom Renney puolustaa tunnokkaasti maan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Dave Lowrya.
Kanadan taival nuorten MM-kisoissa päättyi puolivälierissä 5-6-tappioon Suomelle. Tippuminen mitalipelien ulkopuolelle oli valtava pettymys.
Vaahterapaitojen suoritus oli heikoin 18 vuoteen. Edellisen kerran Kanada jäi mitalipelien ulkopuolelle vuonna 1998 – tuolloinkin turnaus pidettiin Suomessa.
Kanadan valmennusjohto ja erityisesti päävalmentaja Lowry on saanut osakseen rankkaa arvostelua huonosta menestyksestä. Entisen NHL-luotsin ja nykyään kiekkoliiton nokkamiehenä toimiva Renney antaa valmennukselle synninpäästön.
– Mielestäni joukkue oli hyvin valmistautunut ja valmennustiimi oli yhtä hyvä kuin millä tahansa muulla joukkueella. Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö kaverit olisi nähneet vaivaa turnauksen eteen, Lowry kertoi TSN:n mukaan.
Lowryn näkemyksen mukaan pelaajilla olisi ollut parantamisen varaan.
– Tietyssä vaiheessa vastuu siirtyy valmentajilta pelaajille. Puhumme nuorista pelaajista. Joskus jääkiekon spontaanius kääntyy itseään vasten, Lowry sanoi.
– Valmennusryhmämme teki erinomaista työtä, Lowry alleviivasi.
Värikkäistä lausonnoistaan tunnettu USA-luotsi Ron Wilson antoi aiemmin sapiskaa Kanadan suuntaan. Wilson syytti kanadalaisia kurittomuudesta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liiga-seuralta yllätysveto: ulkomaalaisvahvistuksen sopimus revitty!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Eeli Tolvanen omasta roolistaan Leijonissa: ”Tulosta pitää tulla”
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!