CHL:n välierissä herkullinen suomalaisasetelma – ”Kovempaa ei löydy”
Kuva: Juha Tamminen
Champions Hockey Leaguen kaksiosaiset välierät käynnistyvät tiistaina 12. tammikuuta. Ratkaiseva toinen koitos pelataan tästä viikon kuluttua 19. päivä.
Finaaleihin ovat tyrkyllä voittajat pareista Lukko-Kärpät ja HC Davos-Frölunda. Finaalipaikka ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksen perusteella.
Lukko ja Kärpät aloittavat finaalipaikan metsästämisen tiistaina Raumalla. Lukon päävalmentaja Risto Dufva arvostaa joukkueensa saavuttamaa välieräpaikkaa korkealle.
– Kertoo paljon kotimaisen sarjan tasosta, että kaksi suomalaista joukkuetta on selvinnyt välieriin. Tietysti täytyy olla iloinen, että Lukko on näistä se toinen joukkue, Dufva sanoo CHL-tiedotteessa.
Dufvan mukaan välierävastustaja on kovin mahdollinen.
– Suomesta ei kovempaa tällä hetkellä löydy, joten tilanne on herkullinen kaikin puolin. Valmistautuminen tehdään samalla tavalla, kuin normaalissa liigaottelussa, mutta täytyy muistaa, että nyt edessä on ns. kuuden erän ottelu, Dufva analysoi.
Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki muistuttaa, että Kärpät oli viime kaudella erittäin lähellä finaalipaikkaa. Tällä kertaa joukkue ei aio jäädä Marjamäen mukaan tavoitteestaan.
– Lähdemme Raumalle hakemaan hyvää tulosta. On taas tärkeää, että saamme tuoda ratkaisun Raksilaan. Meillä riittää nälkää. On kova saavutus päästä toista kertaa peräkkäin neljän parhaan joukkoon. Viime vuonna koimme karvaan tappion, nyt haluamme viedä homman loppuun saakka, Marjamäki kertoo.
Lukon ja Kärppien välinen ensimmäinen välieräottelu pelataan tiistain Raumalla alkaen 18.30.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!