Venäläispakkia oltiin viemässä 9 vuodeksi vankilaan: ”Naureskelimme vain sille asianajajan kanssa”
Los Angeles Kingsin Slava Voinov nousi viime vuonna isoksi kohutapaukseksi, kun hänen tekemä pahoinpitelytapaus nousi pinnalle ja se pisti hänet pelikieltoon lopulta käytännössä koko kauden ajaksi.
Voinov oli kovin sanoin otsikoissa, mikä otti venäläispakkia päähän.
– Olin silloin hyvin vihainen kaikille, jotka kirjoittivat kaikenlaisia asioita minusta, vaikka he eivät edes tietäneet minusta kunnolla mitään. Minulla oli kovasti motivaatiota tulla takaisin ja todistaa, että asiat mitkä minusta kirjoitettiin, eivät pidä paikkansa. Heti alkuhetkistä asti asianajajani sanoivat minulle, että tulisin vapautumaan heti huomenna, ylihuomenna tai kahden viikon sisällä. Olin valmis palaamaan jäälle, en siihen, että edessä olisikin useamman kuukauden huili, Voinov sanoi nykyisen seuransa SKA:n haastattelussa.
Voinovia oltiin viemässä hurjimmissa väitteissä jopa yhdeksäksi vuodeksi vankilaan.
– Olisin voinut jo silloin (syksyllä 2014) palata Venäjälle. Olisin vain voinut kylmästi ostaa lipun, pakata tavarani ja lähteä, mutta olin hyvin varma siitä, että tapaus saadaan ratkaistua ja se jää unholaan ja pystyisin jatkamaan elämään aivan normaalisti. Me vain naureskelimme asianajajan kanssa väitteille, että joutuisin yhdeksäksi vuodeksi vankilaan.
Lopulta Voinov päätti luopua vastineista, minkä jälkeen hänelle määrättiin 90 päivän vankeustuomio. Sen jälkeen Voinov uskoi vielä, että hän saisi jatkaa NHL-uraansa.
– Olisin päässyt juuri vankilasta ulos ajoissa. Ja vain sen (NHL:ään paluun) takia poistin vastineeni ja tein hyväksynnän sopimukselle. En tietenkään missään muussa tapauksessa olisi tehnyt niin.
Kings kuitenkin purki Voinovin sopimuksen, eikä paluu NHL:ään tapahtunut.
Voinov esitti myös kovia väitteitä oikeuden tapahtumista.
– Menimme (lakimiesteni kanssa) syyttäjän luo, selitimme tilanteeni ja hän sanoi: ”Uskon sinua, mutta emme voi lopettaa casea. Olet kiekkoilija ja siten valokeilassa. Jos päästäisin sinut menemään, niin kaikki ihmettelisivät miksi.” Sitten hän lupasi, että hän antaisi minulle joko 45 tai 90 päivän tuomion. Sen jälkeen pystyisin jälleen pelaamaan kiekkoa, Voinov väitti.
Tänä syksynä Voinov siirtyi Venäjälle SKA:n takalinjoille.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MTV: Teemu Pulkkinen virittelee siirtoa Liigaan!
- Mestiksen pistehirmu siirtyy ulkomaille – tässä uusi osoite
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!
- Nyt puhuu Montreal-pomo – erikoinen kommentti Patrik Laineesta
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!