Maalailu toi leveän hymyn Nuorten Leijonien pakille – ”Hienompaa paikkaa voi olla”
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Nuorten Leijonien osalta MM-kotikisat alkoivat murskavoitolla, kun Valko-Venäjä jäi jalkoihin lukemin 6-0.
Maalihanat olivat tukossa kahden erän ajan melko pahasti, mutta varsinkin kolmannessa erässä alkoi paukkua.
– Ihan hyvä aloitus se oli meiltä. Alussa maalinteko oli vähän hankalaa, mutta onneksi sitten onnistuttiin siinä hyvin viimeisessä erässä. Saatiin sitä vähän auki sieltä, Nuorten Leijonien puolustuksesta Sami Niku sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
Yksi, joka hanoja sai auki, oli juuri Niku itse, joka vastasi Nuorten Leijonien kolmannesta maalista.
Osuma herättikin leveän hymyn ilmoille myös vielä sunnuntaina.
– Kyllähän se kivalta maistui ja vielä tuollaisella hetkellä, Niku tunnelmoi jatkaen.
– 12 000 suomalaista tuolla huutaa, niin ei hienompaa paikkaa voi olla.
Haaste kovenee
Niku itse oli mukana jo viime vuonna nuorten MM-kisoissa Kanadassa ja täten kisat ovat hänelle uran toiset. Tämän vuoden Nuorten Leijonien ryhmästä ja sen ilmapiiristä irtoaa paljon hehkutusta. – Joukkuehenki on ihan erinomainen ja siitä ei ainakaan jää mikään kiinni. On todella hienoa pelata tässä joukkueessa ja hauskaa on ollut jo tähän mennessä ehdottomasti. Avauspelin jälkeen ja avaushetkien jälkeen kotikisoissa myös turha jännitys alkaa valua pois. – Sitä saattoi ehkä alussa vähän näkyä, missä syötöt vähän pomppivat sun muuta. Mutta kyllä se siitä sitten ja jo eilen toisessa erässä sitä ei sitten enää niin näkynyt, Niku näki. Maanantaina Nuorilla Leijonilla edessä on ainakin etukäteen pykälän verran pahemman vastuksen kohtaaminen, kun ohjelmassa on kamppailu Venäjää vastaan. – Haaste kovenee paljon, mutta pelataan sitä omaa peliä ja parannetaan. Kyllä se siitä sitten. Viesti valmennusjohdolta sunnuntaina Nikun mukaan olikin varsin selvä. – Kaikki tilanteet pitää pelata vielä kovemmin, kun vastustaja on kovempi. Tietenkin mys paikoista pitää sitten tehdä vielä paremmalla prosentilla maaleja. Nuorten Leijonien ja Venäjän välinen ottelu alkaa maanantaina kello 18.00. Ilari Savonen, Helsinki Twitter: @ilarisavonenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!