Kärpät tiedotti uudesta sopimuksesta – ”Kaikki on tapahtunut niin nopeasti”
Keskushyökkääjä Miska Humaloja on tehnyt sopimuksen Kärppien kanssa.
Mestis-seura Kajaanin Hokista alun perin viikon mittaisella lainasopimuksella Ouluun tullut Miska Humaloja on solminut Kärppien kanssa tämän ja ensi kauden kattavan sopimuksen.
Humaloja on pelannut kuluvalla kaudella Kärppien paidassa yhteensä 10 ottelua, joissa hän on summannut tehot 2+1.
– Kaikki on tapahtunut niin nopeasti, että ei tässä ole hirveästi osannut edes miettiä, miten tähän pisteeseen päädyttiin. Pääsin aluksi viikon pestillä Kärppiin, ja kun pelit menivät hyvin, niin ollaankin näemmä vähän pidempään, Humaloja sanoo Kärppien tiedotteessa.
Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Ahon mukaan Humaloja näytti osaamisensa nopeasti.
– Miska on periksiantamaton taistelija, ja hänelle sopii rooli kuin rooli. Hän tuli joukkueeseen hyvin sisään ja on pystynyt pelaamaan heti alusta lähtien Liigan vaatimalla tasolla. Ei mennyt kauaakaan, niin sovittiin tästä ja tulevasta kaudesta Miskan kanssa, Aho kuvailee.
Samalla Aho kiittelee yhteistyöseura Hokin merkitystä.
– Hokissa tehdään Jari Laukkasen johdolla äärimmäisen hyvää työtä, joten kiitoksia on jaettava siihen suuntaan. Uskon, että tämä on varmasti hyvä asia seurojemme väliselle yhteistyölle, kun Hokin pelaaja nousee liigajoukkueeseen. Tämä lisää varmasti myös Hokin vetovoimaa pelaajamarkkinoilla, kun heiltä on väylä liigatasolle olemassa, Aho uskoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Pistetykki Dylan Fabre loikkaa kilpailijan leiriin Liigassa!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?