IS: Hurjan vammakierteen katkaissut Liigapakki tekee paluuta Suomi-sarjassa
Pahasta loukkaantumiskierteestä kärsinyt Markus Seikola pyrkii palaamaan takaisin Liigakartalle.
33-vuotias Seikolakärsinyt parilla viime kaudella loukkaantumisista. Lonkkavaiva piinasi miestä pitkään, mutta nyt mies palailemassa pelikuntoon.
Puolustaja kävi lokakuussa 2013 lonkkaleikkauksessa. Vanha vaiva aiheuttaa edelleen ongelmia.
– Siellä on pieniä vaurioita, mutta mitään ei ole rakenteellisesti rikki. Kipuja ei ole, mutta kun lonkkaa rasittaa kunnolla, se tulehtuu. Ja jos se tulehdus leviää, niin sitten ollaan kusessa, Seikola toteaa Ilta-Sanomille.
Seikola on hakenut pelituntumaa Suomi-sarjassa pelaavan VG-62:n riveistä.
– Pystyn harjoittelemaan normaalisti ja pelaamaankin, mutta sitä tässä vielä haetaan, että pystyisi pelaamaan monta peliä putkeen. Jos meinaa pelata ammatikseen, on pystyttävä pelaamaan kolme peliä viikossa.
– Toivottavasti pystyn pelaamaan tämän kauden aikana, joko ensi vuoden puolella tai jopa tämän vuoden puolella. Aika näyttää. On tuossa muutamaan otteeseen kysytty pelaamaan, mutta en ole voinut sanoa mitään varmaa, Seikola sanoo.
Lue alkuperäinen artikkeli täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura