HELSINKI. Se että Petri Kontiola toimi isona nimenä ja ratkaisijana Leijonilla, ei välttämättä tullut mitenkään isona yllätyksenä.

Kontiola kuului lähtökohtaisesti Leijonien kovimpiin nimiin Karjala-turnauksessa ja heti Kontiola otti myös sitä vastuuta, mitä häneltä varmasti odotetaan.

Kolmannessa erässä hän vastasi 2-1-voittomaaliksi jääneestä osumasta, joka jäi myös kamppailun viimeiseksi.

Kun Kontiola kertasi alkukauttaan (lue lisää), nousi esille juuri toive lisäosumista henkilökohtaisella tasolla.

No nyt niitä tuli.

– Hyvä mielihän tuosta tuli, mutta eivät nuo maalit kyllä automaattisesti tule ja eikä niitä jää oikein odottelemaankaan. Kyllä ne vain vaativat jokapäivästä työntekoa, että niitä rupeaisi tulemaan oikein liukuhihnalta, Kontiola sanoi SuomiKiekko-sivustolle.

Osuma, minkä Kontiola iski, syntyi hyvin pitkän ylivoimapyörityksen jälkeen. Kiekko liikkui näyttävästi muun muassa Kontiolan, Juuso Hietasen, Sami Lepistön ja Tuomas Kiiskisen välillä.

Kontiolan mukaan ylivoiman hyvä rakenne ja nopeasti toimiminen johti juurensa juurikin aiempiin yhteisiin kokemuksiin.

– Hyvin saatiin kaikki irtokiekot voitettua ja onhan tuossa tullut pelattua aika paljon noiden Hietasen ja Lepistön kanssa, niin ei siinä tarvinnut sitten hirveästi alkaa muuttaa mitään vanhoja juttuja.

– Kova yritys meillä siinä oli, mutta vähän syötöt olisivat voineet mennä paremmin lapaan. Meni vähän hukkaan pari tonttia sen takia, kun ne eivät ihan osuneet kohdilleen.

– Ne vaan kohdilleen, niin sitten se on vielä parempaa, Kontiola käänsi jo katseet tulevaan kehityskohteiden kanssa.

Sen suurempia kehuja itse viimeistely ei Kontiolalta kerännyt.

– Pieni sahaus siihen loppuun ja tuurilla jalan kautta sisään, Kontiola tuumasi virne päällä.

Kontiolalla jäi hyvä vaikutelma Leijonien suorituksesta Venäjä-pelissä.

– Ekassa erässä oli vähän hakemista ja siinä varmasti vaikutti se, että oli viikon mittaista pelitaukoa alla. Siinä toki Venäjä tuli aika kovaa päälle, mutta sitten pikku hiljaa koko joukkue otti hommaa haltuun.

Leijonilla pelit Karjala-turnauksessa jatkuvat lauantaina, kun vastassa on Tshekki.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen