Keväällä 2014 KHL:n mestaruutta ja Gagarin Cupin voittoa juhlimaan päässyt Metallurg Magnitogrsk on ollut vaikeuksissa tällä kaudella.

KHL:n ehdottomiin huippusarjoihin kuuluva Magnitogrosk ehti tehdä jo muutoksia, kun päävalmentajana viime kaudet toiminut Mike Keenan siirrettiin neuvonantajan rooliin, kun taas tilalle puikkoihin asteli Ilja Vorobjov.

Muutosta on hyvin läheltä päässyt seuraamaan ja kokemaan joukkueen suomalaishyökkääjä Oskar Osala, jonka mukaan päävalmentajan vaihdos on tosissaan tuonut aivan toisenlaisia asioita mukaan.

– Vorobjovin pelifilosofia on aika paljonkin erilainen entä Keenanin. Vaikka henkilökunta on melko sama, niin aika paljonkin asiat muuttuivat ja tulevat muuttumaan. Vielä ei ole ehtinyt muuttua, kun meillä oli tuossa aika kova peliruuhka. Mutta nyt keskitytään paljon enemmän pelin pieniin yksityiskohtiin, tiiviiseen joukkuepuolustamiseen ja vastahyökkäyspelaamiseen, Osala käy läpi muutoksia SuomiKiekko-sivustolle.

Pelitapa on menossa kovaankin remonttiin.

– Keenanin alaisuudessa meillä oli aika paljon sellaista ”run and gun” -tyylistä, todella aggressiivista peliä, mikä antoi hirveästi maalipaikkoja vastustajalle. Nyt on tarkoitus karsia niitä paikkoja pois varsinkin viidellä viittä vastaan pelaamisesta. Ylivoimaa pitää myös saada paremmaksi, sillä se on ollut meidän heikkous tällä kaudella. Siitäkin huolimatta, vaikka meidän joukkueen taidolla sen pitäisi olla sitä sarjan parasta.

– Että on tuossa aika todella isoja muutoksia tiedossa, Osala näkee.

Keenanin alaisuudessa Magnitogorsk vei KHL:n mestaruuden keväällä 2014. Sen jälkeen suunta on kuitenkin ollut alaspäin.

Se myös johti lopulta muutoksiin.

– En tiedä onko KHL kehittynyt vai mikä, mutta tuntuu siltä, että ollaan oltu aika isoissakin vaikeuksissa loppuaikoina varsinkin viidellä viittä vastaan pelattaessa. Aiemmin toivottiin niin aggressiivista peliä, mitä sitten pelattiin ilman systemaattista puolustussuunnitelmaa. Sieltä aukesi sitten aika paljon vastahyökkäyksille tilaa ja ylivoimahykkäyksiä vastustajalle.

– Uskon, että tuo kun korjataan, niin ollaan taas ihan huippujengi, Magnitogorskin ainut suomalaisedustaja Osala miettii.

Henkisesti raskasta, fyysisesti helpottumassa

Muutokset Osala on pystynyt kokemaan ihan jopa fyysisesti.

Keenanin pelisysteemin 27-vuotias hyökkääjä myöntää suoraan olleen todella raskas.

– Sen on huomannut konkreettisesti uuden koutsin alaisuudessa. On tullut kuitenkin pelattua 18 minuuttia oikeastaan molempien koutsien alaisuudessa ja nyt on fyysinen olo korpassa pelin jälkeen ihan täysin erilainen. Nyt on paljon kevyempi tapa pelata ja se jättää esimerkiksi kolmanteen erään paljon enemmän energiaa.

– Taklausmäärät ovat kuitenkin pysyneet aika samoina, koska niitä tulee paljon järkevimmissä paikoissa ja jopa paremmin, koska niitä ei hae turhaan tai väkisin tai vain aggressiivisesti säntäilen. Kyllä mä pidän tuota hyvänä uudistuksena, Osala viittaa pelitavan muutoksiin.

Jos systeemeihin on tullut muutoksia, on myös Osalalla itsellä tullut vastaan paljon enemmän pelejä keskushyökkääjän paikalla aiempaan verrattuna.

Mutta se ei ole ollut liian paha rasti.

– Viime kaudella pelasin neljä peliä sentterinä ja nyt harjoituskaudella myös paljon. Mutta kaikki on mennyt yllättävän pienien sopeutumisvaikeuksien kanssa ja olen nauttinut todella paljon siitä. Oman pään pelaaminen on kivaa, sieltä avaaminen, missä löytyy hyviä aukkoja ja mistä pystyy jalalla tuomaan kiekkoa. Koen kuitenkin omaksi vahvuudeksi luisteluvoiman, niin tuo on kyllä kivaa hommaa, Osala tuumaa tyytyväisenä.

Alkukausi on kuitenkin ollut varsin raskas myös henkisesti.

On jopa yleinen legenda se, että huonot pelit tarkoittavat sitä, että kaikenlaisia pukuherroja alkaa ilmestyä pukukopin ovelle.

Venäläinen kulttuuri häviämisen suhteen on huomattavasti erilainen kuin mitä se Suomessa on.

Tähän yhtälöön kun lisätään vielä Magnitogorskin kaltaisen huippuseuran paineet, on Osalakin nähnyt siihen liittyviä ilmiöitä.

– On ollut aika raskasta, kun on ollut paljon painetta ja oikeastaan kaikki ovat vielä sen alla. Kyllä sitä toivoo, että menisi paremmin. Venäjällä kuitenkin on aina aika dramaattista tuon suhteen. Jos menee hyvin, niin silloin on kaikki aivan päinvastaista ja hyvä ettei shampanjat virtaa. Mutta sitten kun menee huonosti, niin sitten on juuri tuota dramatiikkaa.

Muuten Osala on ehtinyt jo varsin hyvin kotiutua Venäjälle. Esimerkiksi kielimuuri ei ole enää lähes lainkaan haasteena.

– Itsellä onneksi se venäjän kieli alkaa sen verran taittumaan, että pystyy arkipäivän asiat toimittamaan. Meillä myös on hyvä se, että kaikki koutsit puhuvat molempia (venäjää ja englantia) kieliä, niin siellä on sitten aina tulkkia tarjolla, jos sellaista tarvitsee. Sitä kautta ei ole kyllä minkäänlaista kielimuuriongelmaa.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen