Ässät nappasi raamikkaan suomalaispuolustajan – jenkkihyökkääjän sopimus purettu
Kuva: Juha Tamminen
Ässien joukkueessa on tapahtunut muutoksia.
Porilaisseura tiedottaa tehneensä yksivuotisen pelaajasopimuksen puolustaja Mikko Vainosen kanssa. Sopimukseen sisältyy lisäksi Ässien optio kaudesta 2016-2017.
Vainosen tulokassopimus Nashville Predatorsin kanssa purettiin syyskuussa, ja mies on on ollut siitä asti seuraton.
– Meille tuli mahdollisuus hankkia nuori kehityskelpoinen puolustaja, jolla on potentiaalia ottaa suuri rooli myös ensi kauden joukkueesta, Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki kommentoi.
Vainonen pelasi viime kaudella Liigassa SaiPan paidassa.
– Hienoa päästä Liigaan pelaamaan kovia pelejä. Pyrin pelaamaan Ässissä vahvaa peruspeliä; Kovaa maalineduspeliä ja nopeita pelin avauksia, Vainonen sanoo.
Michael Ryanin sopimus purettu
Ässät ja hyökkääjä Michael Ryan ovat purkaneet yhteisymmärryksessä kuluvaa kautta koskeneen pelaajasopimuksen. Ryan pelasi Ässissä yhteensä kolmena kautena ja oli suuressa roolissa mestaruuskaudella 2012–2013. Hyökkääjä on taistellut jo pitkään nivusvaivan kanssa. Viime kaudella Ryan pystyi pelaamaan vain seitsemän ottelua, kuluvalla kaudella Ryan pelasi kolme ottelua. – En tule unohtamaan sitä tukea ja kannustusta, jota sain siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran saavuin Poriin. Olen ylpeä siitä, että sain olla mukana auttamassa joukkuetta mestaruuteen 2013, Ryan kertoo.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ei kauaa kestänyt – tässä Tarmo Reunasen uusi seura
- Liiga-seuroille muhkea rahapotti – NHL-diili julki
- Sopimuspykälä ratkaisi – Tarmo Reunanen löysi uuden seuran
- Patrik Laineen kohdalla nostettiin esiin pahin mahdollinen skenaario – ”Ulos NHL:stä”
- Liigasta tuttu tähtipuolustaja lähtee pitkäaikaisesta seurastaan – huhut vievät Jokereihin!
- Hokkarit naulaan – yli 400 NHL-ottelun puolustaja päättää pelaajauransa
- NHL jää taakse – MM-mitalisti siirtyy suurseuran riveihin
- NY Rangers: merkittävä kiinnitys NHL:ssä
- Superlupaava hyökkääjä rustasi NHL-sopimuksen
- Aleksander Barkov muutti Jaromir Jagrin uran – ”Antoi minulle kolme lisävuotta NHL:ssä”
- Tommi Kivistö jättää joukkueensa vakavien perhesyiden vuoksi – entinen Liiga-puolustaja värvättiin tilalle
- Neuvottelut käynnissä – Rasmus Ristolaisesta kova NHL-huhu
- Mikko Rantasen Dallasissa tapahtuu – yllättävä NHL-seura haluaa maalitykin
- Nyt väläytellään hurjaa ratkaisua – Patrik Laine NHL-supertähden rinnalle?
- Tapparan mestarihyökkääjä: uusi seura!
- Ryan Lasch: uusi seura selvillä!
- Pikkuleijonien ykkösvahti siirtyy rapakon taakse – tässä uusi osoite
- SHL-maalivahti siirtyy Liigaan – tässä uusi osoite!
- Tehopuolustaja palaa Liigaan – Expressen: Tässä uusi seura
- Urheilucast: Kultaleijonan rahakas NHL-tarjous sivu suun – taustalla uskomaton syy