Esa Lindell on luutinut vahvasti AHL:ssä.

Texas Starsin suomalaispuolustaja palasi sunnuntain ottelussa pistekantaan kahden pisteettömän ottelun jälkeen. Lindell syötti voittomaaliksi jääneen 2-1-maalin, kun Stars kukisti Iowa Wildin 4-1.

Lindell on pelannut AHL:ssä seitsemän ottelua keräten saldon 1+6=7. Lindell on AHL-puolustajien pistepörssin kärjessä. Samalla mies on AHL:n tehokkain suomalainen.

Puolustajan teholukema on komea +8. Se on Starsin paras ja oikeuttaa AHL:n tehopörssissä sijaan viisi.

Starsin Julius Honka jäi pisteittä Wildia vastaan. Wildin Michael Keränen ei myöskään yltänyt pisteille.