Päävalmentajaa vaihtanut KHL-suurseura Jokereilla vastassa – ”Tulee todella vaikeaa”
Jokereilla vieraskiertue jatkuu torstaina, kun vastassa on nimekäs Metallurg Magnitogorsk.
Viime pelit ovat menneet Jokereilla hyvin ailahtelevasti. Hyvää suoritusta on seurannut lähemmäs joka kerta huonompi peli.
Näin on käynyt myös tuoreeltaan, kun Lokomotiviä vastaan sunnuntaina Jokerit esiintyi varsin hyvin, vaikka tuloksena oli tappio.
Tiistaina HK Sotshia vastaan pelistä ei jäänyt paljon mitään hyvää käteen.
”Pysyttävä positiivisena”
Varsinkin Jokereiden hyökkäyspeli oli heikkolaatuista ja siinä näkyi esimerkiksi se, että ykköstykki Brandon Kozun oli sivussa. Ylipäätänsä ongelma tällä hetkellä Jokereiden hyökkäyksessä on se, että kilpailutilannetta ei paljoa ole. Todella heikkoja yksilötason suorituksia näkee pelistä toiseen, eikä tasaisia suorittajia ole kuin muutamia. Puolustukseen Jokerit on saanut apuja, mutta myöskään viisikkopuolustus ei ole tällä hetkellä kovin laadukkaalla tasolla. Se kuitenkin kompetoisuu siitä, ettei Jokerit saa hyökkäyspeliään kunnolla rullaamaan. – Jos alamme epäillä näitä asioita tai tekemään jotain muuta, tästä tulee todella vaikeaa, Jokereiden puolustaja Philip Larsen toteaa seuran verkkosivuilla. – Ei ole koskaan mukavaa, kun asiat eivät suju niin kuin haluaisi. Meidän on pysyttävä positiivisina ja jatkettava eteenpäin, tanskalaispuolustaja jatkaa. Viimeisimpiin peleihin Jokerit on saanut mukaansa esimerkiksi juuri Larsenin ja Ossi Väänäsen, mutta sairastuvalla ovat olleet silti tuoreeltaan Kozunin lisäksi puolustajat Oskari Korpikari ja Daine Todd sekä hyökkääjät Tomi Mäki ja Jere Sallinen. Myös maalivahti Riku Helenius on ollut poissa kahdesta viimeisimmästä ottelusta, mutta hän on palaamassa piakkoin takaisin narriryhmän vahvuuteen. Vaikka Jokerit on kärsinyt useamman tappion viime aikoina, on se silti edelleen läntisessä konferenssissa toisena. Tämä johtuu siitä, että Jokerit johtaa edelleen omaa divisioonaansa. Medvescak on kuitenkin vain pisteen päässä.Lähtökohdat
Jokereiden edellisin voitto on juurikin torstain vastustajaa Metallurg Magnitogorskia vastaan. Voitto tuli viime keskiviikkona, jolloin Magnitogorskin päävalmentaja oli vielä Mike Keenan. Keenan kuitenkin siirrettiin nopeasti tappion jälkeen neuvonantajan rooliin. Nyt päävalmentajan paikalla on Ilya Vorobyov. Magnitogorsk on tällä hetkellä itäisessä konferenssissa seitsemännessä, kun 22 ottelusta se on kerännyt kokoon 36 pistettä. Vaikka Magnitogorskin alkukausi on ollut ailahtelua täynnä, on sen ykköstähti Sergei Mozjakin silti KHL:n pistepörssin kärjessä. Mozjakin on iskenyt 22 otteluun peräti 17 maalia. Yhteensä tehot ovat tässä vaiheessa 17+13=30. Magnitogorskin riveistä löytyy useampi kiekkoseuraajille tuttu nimi, kuten muun muassa Danis Zaripov, Oskari Osala, Jan Kovar, Chris Lee ja Wojtek Wolski, joka kuitenkin on edelleen pelikiellossa.Kertoimet (NordicBet)
Metallurg Magnitogorsk-Jokerit, torstai 22.10.2015. klo 17.00. 2.20 – 4.05 – 2.85 Ilari Savonen Twitter: @ilarisavonenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden