Liiganousijalle kovasti kehuja mestariluotsilta: ”Ei se ole ihme”
OULU. Ennen kauden alkua KooKoota kohtaan ei annettu kovin suuria odotuksia tai sanottu kovin kauniita sanoja, vaan enemmänkin kehissä oli vähättelyä.
Alkukaudesta KooKoo on kuitenkin vakuuttanut otteillaan ja ottanut varsin mukavasti pisteitä.
Kehuja irtoaakin ja kehujien joukkoon liittyi myös lauantaina Kärpät kahtena viime keväänä mestaruuteen luotsannut Lauri Marjamäki.
– Se pitää kyllä sanoa, että KooKoon maalille on vaikea päästä. Puolustavat hyvin laadukkaasti, Marjamäki kehaisi.
Silti sekään ei lauantaina ihan voittoon riittänyt, kun Kärpät tuli vahvasti pelin alkuun ja jätti vierailijat samantien taaksensa.
– Yllätettiin heidät alussa ja oltiin paremmin valmistautuneita. Siihen se peli sitten ratkesikin. Mutta ei se ihme ole, että KooKoo on pärjännyt. Puolustavat tosi sitoutuneesti yhdessä ja pystyvät tekemään sitä vielä jäähyttömästi. Vaikka yritettiin kuinka mennä maalille, niin ei saatu kuin yksi ylivoima. Sama oli aiemmin Kouvolassa, Marjamäki kävi läpi.
Kouvolassa KooKoo olikin voittanut Kärpät aiemmin syksyllä. Nyt voitto jäi saamatta, kun lukemat merkattiin lauantain ottelussa Kärppien hyväksi 3-0.
Joka tapauksessa 11 ottelusta KooKoo on kerännyt kasaan 14 pistettä, mikä tyydyttää myös joukkueen riveissä.
– Ihan positiivisesti on mennyt. Tavoite on ollut koko ajan se, että ollaan uskottava joukkue ja lähdetään jokaisesta pelistä hakemaan pisteitä. NIitä ollaan pystytty saamaan ja siinä mielessä ollaan onnistuttu ihan positiivisesti, KooKoon kärkiketjujen hyökkääjä Mikko Alikoski sanoo SuomiKiekko-sivustolle.
– Mutta silti tuntuma on se, että pystyy vielä parantamaan, Alikoski jatkaa liittyen niin omaan pelaamiseen kuin koko joukkueen suorittamiseen.
KooKoolla pelit jatkuvat ensi viikolla keskiviikkona vierasottelulla KalPaa vastaan.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa