Lauantain liigakierroksella ohjelmassa oli yhteensä kuusi ottelua.

Hämeenlinnassa HPK ehti pistää oikein kunnon ryöpytyksen päälle Sportia vastaan käydyssä ottelussa. Ritaripaidat johtivat kamppailua parhaimmillaan jo 5-0. Sport kuitenkin iski vielä useamman kavennuksen, kun loppulukemat olivat 5-3 HPK:lle.

Lappeenrannassa JYP johtui lähtemään SaiPa-otteluun ilman avainhyökkääjiä Julius Nättistä ja Jani Tuppuraista. Maalittoman ensimmäisen erän jälkeen vierailijoiden paketti suli pahasti toisessa erässä, kun SaiPa takoi vierailijoiden verkkoon peräti neljä osumaa. Loppulukemat olivat SaiPan hyväksi 5-0.

Tampereella Lukko oli päättänyt antaa lepoaikaa Ryan Zapolski ja se pisti Rasmus Rinteen tolppien väliin. Siellä Rinne ei kuitenkaan kauaa viihtynyt, vaan Zapolski vaihdettiin Rinteen tilanne jo ensimmäisessä erässä. Ilves vei voiton ottelusta lopulta lukemin 4-1.

Oulussa kierroksen herkkupalassa Kärppien ja HIFK:n välillä vierailijat menivät jo kahden maalin karkumatkalle, mutta Kärpät tuli rinnalle kahdella nopealla osumalla. Jatkoajalle menneen ottelun ratkaisi Joonas Rask.

Näiden lisäksi TPS haki vierasvoiton Espoosta ja Pelicans onnistui katkaisemaan tappioputkensa, kun se nappasi pisteet Kouvolasta.

Lauantain liigakierroksen lopputulokset:

Blues-TPS 1-4
HPK-Sport 5-3
Ilves-Lukko 4-1
KooKoo-Pelicans 1-4
Kärpät-HIFK 2-3 ja.
SaiPa-JYP 5-0

Liiga jatkuu ensi torstaina, jolloin ohjelmassa on kaksi ottelua: HIFK-JYP sekä viime kevään finaaliparin Tapparan ja Kärppien kohtaaminen.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen