Perjantain liigakierroksella ohjelmassa oli kolme ottelua. Kuopiossa jännitettiin sitä, onnistuisiko KalPa katkaisemaan hyvin pitkäksi venyneen maalittoman putkensa. No ei katkaissut. Lukko nimittäin haki vieraspisteet mukaansa, kun lukemat merkattiin sen hyväksi 2-0. Tällä hetkellä KalPan maaliton putki on jo peräti 211 minuuttia ja 51 sekuntia pitkä. KalPalle avautui Lukko-pelissä muun muassa rankkarista ja 5 minuutin ylivoimasta paikkaa tehdä osumaa, mutta ei. Jyväskylässä JYPin ja KooKoon ottelu pysyi alussa tasaisena, mutta lopulta isännät löysivät tiensä voittoon. Loppulukemat olivat JYPille 3-0. Tampereella HPK:lle tuli synkkä hetki kolmannen erän alkuun, kun se johti vielä siinä vaiheessa peliä 1-0. Tappara iski kaksi salamamaalia ja meni lopulta voittoon lukemien oltua 3-1. Voittojen myötä Lukko pidensi etumatkaansa Liigan kärjessä, kun sillä on nyt neljä pistettä enemmän (20) kuin toisena olevalla SaiPalla. Kolmantena tulee nyt Tappara. Perjantain kierroksen lopputulokset: JYP-KooKoo 3-0 KalPa-Lukko 0-2 Tappara-HPK 3-1 Lauantaina liigassa pelataan yhteensä kuusi ottelua: Blues-TPS, HPK-Sport, Ilves-Lukko, KooKoo-Pelicans, SaiPa-JYP ja herkkupalana Kärpät-HIFK. Ilari Savonen Twitter: @ilarisavonen

LUE MYÖS: