HPK:lle 24 tunnin sisään melkoisen maukkaita voittoja: ”Oltiin ihan kusessa”
OULU. HPK:n osalta 24 tunnin jaksolle torstain ja perjantain välille mahtui kaksi erittäin maukasta voittoa.
Ensin kotona torstaina se nousi loppuhetkillä tasoihin Ilvestä vastaan ja otti voittomaalikilpailussa voiton.
Perään lauantaina Oulun reissulta mukaan tuli kolme pistettä, kun lukemat olivat vierailijoiden hyväksi 2-1.
Se maistuikin erittäin hyvältä.
– Iso voitto totta kai. Täältä ei ole ikinä helppo ottaa pisteitä. Joukkue taisteli isolla sydämmellä, minkä näki kyllä. Onnistuttiin siinä ja puolustettiin hyvin, mikä konkretisoitui siinä, että saatiin esimerkiksi Kärppien pelistä vauhtia pois, HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen näki.
Ote meinasi kuitenkin lipsahtaa pahasti kolmannessa erässä, kun maalivahti Jere Myllyniemen sekoilun jälkeen Mika Niemi pääsi kaventamaan HPK:n kahden maalin johtoa.
Sen jälkeen mustapaitainen Kärpät painoi kuin yleinen syyttäjä päälle ja HPK:lla oli tekemistä.
– Kyllä se (Kärpät) on vaan vahva joukkue. Oltiin ihan kusessa tuo loppu ja ne viimeiset hetket siinä, Arvonen myönsi.
Mutta taisteluilme kantoi pitkälle.
– Tiedettiin, että vastustaja tulee lopussa lujaa. Taisteltiin sitten ihan viimeiseen asti siitä meidän maalin johdosta, maalinteossa onnistunut ex-Kärppä Sakari Manninen sanoi.
Nimenomaan Manninen oli kahdessa pelissä paljon esillä, sillä hän ratkaisi torstaina voiton Hämeenlinnassa ja avasi perjantain ottelussa maalihanat.
Makoisaan paikkaan tuli myös toinen onnistuminen, sillä vastassa oli viime kauden seura.
– Kyllähän hänellä oli iso näytönhalu tänään ja pelasi kyllä todella mallikkaasti. Mutta se on hienoa, että tulee onnistumisia. Hän on isossa roolissa meidän joukkueessa ja tulee olemaan, päävalmentaja Arvonen hehkutti.
Myös HPK:lla kova härkäviikko jatkuu sunnuntaina, kun heillä kotiottelussa vastassa on JYP.
Siihen apuja on tulossa lisää, sillä pari viimeistä peliä sivussa ollut kanadalaishyökkääjä Peter LeBlanc on palaamassa kehiin.
– Hän taitaa olla lentokentällä nyt. On JYPiä vastaan mukana, Arvonen sanoi.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?