HIFK-luotsi iloinen etenkin yhdestä asiasta ennen tärkeää CHL-peliä
Kuva: Ilari Isotalo
HIFK pääsee lähtemään tiistain CHL:n ensimmäisen pudotuspelikierroksen toiseen osaotteluun etumatkalta, kun se voitti ensimmäisessä osassa kotonaan Davosin lukemin 2-1.
Jatkoon etenee paremmalla yhteismaalilukemalla, joten Davosilla on kirittävää toiseen osaotteluun.
Asetelma myös rakentaa pitkälti lähtökohtia tiistaille.
– Tietenkin lähdetään puolustamaan johtoasemaa. Yhden maalin ero on ja tiedetään, että pitää pärjätä hyvin. Tasuri riittää, mutta totta kai voittamaan lähdetään. Vastustaja on aivan erilainen mitä täällä Liigassa vastustajat ovat ja he pelaavat vielä kotihallissa 1,5 kilometrin korkeudessa. Puuskutusta tulee helposti, mutta hyvillä mielillä lähdetään reissuun, HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen totesi SuomiKiekko-sivustolle.
Jos ovat etumatkan osalta lähtökohdat hyvät, ovat ne myös lauantaina tulleen ison voiton kautta. HIFK kun kävi hakemassa Oulusta vierasvoiton mukaansa kaadettuaan oululaisjoukkueen Joonas Raskin tekemällä jatkoaikaosumalla lukemin 3-2.
Voitto oli Törmäsen mukaan tärkeä ennen tiistain ratkaisevaa CHL-pudotuspeliottelua.
– Se oli selkeästi kovin peli mitä tässä on ollut. Pelattiin taktisesti todella kypsää huippujoukkuetta vastaan vieraskentällä ja se antoi meille paljon infoa siitä, että missä mennään ja missä pelaajat menevät tässä vaiheessa kautta.
Erityisesti yksi asia ilahduttaa Törmästä tällä hetkellä, kun joukkueen tilaa miettii.
– Kuusi pakkia on ollut kehissä, kun pari puolustajaa on poissa, niin ollaan jouduttu sitten pelaamaan vain kuudella, kun normaalisti vedetään seitsemällä. Hyökkäyksestä on vielä ketjun verran ukkoja myöis pois, mutta ollaan iloisia siitä, että miten muut ovat pystyneet steppaamaan tilalle. Se on aina hyvä juttu joukkueen hengen ja kemian kannalta.
Davosin ja HIFK:n toinen osaottelu alkaa tiistaina kello 20.45 Suomen aikaan.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä