Sport tavoittelee historiallisen kovaa menestystä – ”Se on ihan ehdoton juttu”
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Sport tavoittelee pian alkavalla Liiga-kaudella paikkaa kymmenen sakissa.
Viime kaudella nousijajoukkue jäi Liigassa pahnan pohjimmaiseksi. Vaasalaispoppoo keräsi 60 ottelusta yhtä monta pistettä, ja ilonaiheet olivat kortilla.
Nyt nuorehko joukkue on paremmassa tilanteessa kuin vuosi takaperin.
– Olemme vuoden viisaampia ja kokeneempia. Pyritään parantamaan siitä työstä, mitä viime kaudella tehtiin. Meidän identiteetti on taistelevaa peliä. Siitä kun peli paranee, niin myös tuloskin paranee valotaululla, Sport-kapteeni Mikko Pukka kertoo SuomiKiekko-sivustolle.
Harjoituskaudella Sport on hävinnyt useammin kuin voittanut.
– Meillä on ollut hyvä preseason. Laitetaan hommat jiiriin, niin ollaan valmiita kun Liigakausi alkaa. Ihan aikataulussa ollaan ja pienillä askeleilla mennään eteenpäin, Pukka painottaa.
Tulevan kauden tavoite on harvinaisen selkeä. Seurahistoriansa kolmanteen kauteensa pääsarjatasolla valmistautuva Sport tähyilee ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin.
– Kyllä me selkeästi lähdemme hakemaan playoff-paikkaa. Kyllä se on ihan ehdoton juttu, että keväällä pitäisi päästä pelaamaan. Näin pitkää kesää ei enää haluta, Pukka paaluttaa.
Pukka uskoo joukkueen saavan erityistä tukea kotiotteluissaan.
– Uskon, että kiinnostusta löytyy. Pitkälti on kiinni siitä, että mitä kaukalossa tapahtuu. Meteliä piisasi viime kaudella Vaasassa hyvin ja uskotaan, että fanit ovat myös tulevalla kaudella kiinnostuneita pitämään meteliä, Pukka toivoo.
Pekka Mäntylä, Helsinki
Twitter: @pjmant
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia