Jokereilla sunnuntaina edessä on todella herkullinen ottelu, sillä ohjelmassa on KHL:n kärkikamppailu Moskovan TsSKA:ta vastaan.

Vastassa on joukkue, joka tiputti Jokerit viime kaudella KHL:n pudotuspeleissä jatkosta.

TsSKA on tällä hetkellä KHL:n läntisessä konferenssissa toisena heti Jokereiden takana.

Yhteinen tekijäkin molemmilta löytyy, sillä molemmat ovat kärsineet edellisessä ottelussaan tappion SKA:lle.

TsSKA:lla se tuli keskiviikkona, Jokereilla taas perjantaina.

Isäntäjoukkueena sunnuntaina toimivalla TsSKA:lla on siis pieni etu siitä, että sillä on alla useampi lepopäivä, kun Jokereilla tahti on ollut huomattavasti tiiviimpi.

Kärkinimiä vastakkain

Mielenkiintoa sunnuntain kamppailussa riittää monellakin tapaa. Panoksena ovat muun muassa KHL:n sarjataulukon ykköspaikka sekä myös pistepörssin ykköspaikka.

Jokerit on tällä hetkellä KHL:n ykkönen 28 pisteellä. Saman pistepotin on kerännyt myös toisessa konferenssissa Omsk, jolla on kuitenkin kaksi peliä enemmän pelattuna. TsSKA:lla pisteitä koossa on 26, joten se voi nousta kolmen pisteen potilla molempien edellä olevien seurojen ohi.

Pistepörssissä tällä hetkellä ykköspaikkaa pitää Jokereiden Brandon Kozun, joka on kerännyt kokoon 12 ottelussa tehot 7+11=18. Toisena pistepörssissä on SKA:n Anton Burdasov, joka perjantaina pamautti Jokerit-pelissä peräti tehot 2+3. TsSKA:n riveistä Aleksandr Radulov on kuitenkin iskuetäisyydellä, kun hänellä kolmospaikalla koossa on tehot 6+10=16.

Tehoilun saralla esillä on ollut myös TsSKA:lta Geoff Platt, joka on tuttu kotimaisesta Liigasta Ilveksen paidasta. Platt on napauttanut 13 otteluun jo 9 maalia ja johtaa sillä määrällä KHL:n maalipörssiä. Kyseisessä tilastossa Kozun on sijalla neljä seitsemällä kaapilla.

Samankaltaisuuksia löytyy molempien joukkueiden tilastoista, sillä molemmilla maaliverkot ovat heiluneet alkukaudella varsin mukavaan tahtiin, kun taas omiin ei ole hirveästi kiekkoja tippunut. Jokereilla päästettyjen maalien lukema on edelleen aivan kärkitasoa Lokomotivin kanssa, kun molempien verkkoon on isketty vain 19 maalia. Lokomotivillä tosin on kaksi peliä enemmän pelattuna.

Lähtökohdat

Perjantaina Jokerit kärsi Pietarissa varsin rökälemäisen tappion, kun SKA oli kotonaan parempi lukemin 6-3.

Ongelmana narriryhmällä oli erityisesti toinen erä, missä verkot heiluivat melkoiseen tahtiin.

– Vähän meillä on ollut ongelmaa toisten erien kanssa. Aloitus oli kuitenkin (perjantaina) ihan miehekäs. Pitää kaitaa syitä ja korjata niitä sunnuntaille, Jokereiden sentteri Petteri Wirtanen mietti aiheeseen liittyen seuran verkkosivuilla.

SKA tykitti toisessa erässä peräti viisi maalia. Sitäkin ajatellen Jokerit on tehnyt muutoksia kokoonpanoonsa. Mieluisia uutisia tulee, kun sekä Ossi Väänänen että Philip Larsen palaavat takaisin kehiin (lue lisää).

– Kärkiottelut ovat tapahtumia, joissa haluamme olla parhaimmillamme. Haluamme esittää hyvää jokerikiekkoa 60 minuuttia ja uskomme, että se riittää myös voittoon, Wirtanen kävi läpi lähtökohtia.

Jokerit on jo kertaalleen voittanut tällä kaudella TsSKA:n harjoitusottelussa, kun elokuussa narriryhmä oli parempi lukemin 3-0.

TsSKA on vastassa nopeasti myös kotiottelussa, sillä ensin torstaina vastassa on SKA ja sunnuntaina taas TsSKA.

Kertoimet (NordicBet)

TsSKA-Jokerit, sunnuntai 27.9.2015. klo 17.00.
1.97 – 4.25 – 3.30

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen