Jukka Jalonen on Jokereiden seuraava päävalmentaja. Helsinkiläisseura tiedottaa, että Jalonen on tehnyt sopimuksen kausista 2016-2018. Nykyisen pääluotsin Erkka Westerlundin sopimus päättyy kuluvaan kauteen. – Haluamme jatkaa Jokereissa vahvan suomalaisen valmennuksen linjalla ja oli tärkeää saada kokenut sekä menestynyt valmentaja jatkamaan tätä putkea, Jokereiden GM Jari Kurri sanoo tiedotteessa. – Jalonen on rutinoitunut ja meritoitunut tekijä, joka on työskennellyt kansainvälisesti kovissa paikoissa niin maajoukkueessa kuin KHL:ssä. Hän on voittanut MM- ja SM-kultaa sekä tuntee KHL:n vaatimukset erinomaisesti, Kurri jatkaa. Tällä hetkellä Jalonen valmentaa Nuoria Leijonia, joka valmistautuu kohti vuodenvaihteessa pidettäviä MM-kotikisoja. Meritoitunut Jalonen on valmentanut aiemmin muun muassa Leijonia, Pietarin SKA:ta ja HPK:ta.

LUE MYÖS: