Jokerit matkaa ensimmäistä kertaa nyt alkavan vieraskiertueensa aikana aivan KHL:n itäisimpiin kohteisiin, mitä se ei tehnyt vielä ensimmäisellä kaudellaan uudessa sarjassa.

Ensimmäisenä pysäkkinä on Novosibirsk, missä tiistaina vastaan asettuu kautensa varsin mukavasti aloittanut Sibir.

Vastakkain on kaksi KHL:n kärkiryhmän joukkuetta, sillä myös Jokerit on aloittanut kauden tuloksellisesti varsin hyvin.

Sibir-ottelun jälkeen vieraskiertueellaan Jokerit kohtaa vielä Metallurg Novokuznetskin, Admiralin ja Amurin.

Huippukamppailulle ainekset

Jokereilla haussa viime keskiviikkona oli neljännestä pelistä jo kauden neljäs voitto, mitä ei kuitenkaan tullut, kun Dinamo Minsk kävi hakemassa vierasvoiton Helsingistä mukaansa. Loppulukemat olivat Minskille kamppailussa 1-0.

Sitä ennen alla oli kolmen ottelun voittoputki ja täysin puhdas saldo, mikä nyt mureni tappion myötä.

Kolmen voiton sisälle mahtui myös muun muassa erittäin maukas päänahka aivan sarjan parhaisiin joukkueisiin kuuluvasta TsSKA:sta.

Mutta onpa maukasta voittoa tullut myös Sibirille tuoreeltaan, kun se muun muassa kaatoi SKA:n kotiottelussa peräti lukemin 5-2.

Sibir on tällä hetkellä itäisessä konferenssissa kolmantena 13 pisteellä. Jokerit taas on lännessä kuudentena yhdeksällä pisteellä, mutta huomioitavaa on se, että Jokerit on pelannut tähän mennessä vain neljä ottelua, kun esimerkiksi kaikki edellä olevat joukkueet ovat pelanneet jo kuusi.

Joka tapauksessa menneiden otteluiden perusteella odotettavissa tiistaille on erittäin hyvä vääntö. Eikä Sibirin luota ole ollut helppo ottaa pisteitä vuosien aikana.

– Jotkut sanovat, että siellä on KHL:n kovin kotikaukalo ja -yleisö. Sieltä tulee kova vastus ja siinä mielessä joukkueen suorittaminen, ennen kaikkea puolustuspeli, pitää olla kunnossa. Kovan paineen alla lähdetään joukkuepelaamista kehittämään, sanoo jokeripäävalmentaja Erkka Westerlund lähtökohdista seuran verkkosivuilla.

Vierasreissun mahdollisuus

Vaikka Jokerit on aloittanut tuloksellisesti varsin hyvin, haluaa Westerlund kääntää katseita pitkälti siihen, miten itse otteet menevät eteenpäin.

– Koko syyskauden pääasiana on suorituksen kehittäminen. Helposti tämä menee tulosten tuijottamiseksi, mutta olemme vielä ihan alussa emmekä tiedä joukkueen tämän vuoden suuntaa vielä yhtään, Westerlund toteaa.

– Meidän pitää pystyä keskittymään siihen, miten parannamme ennen kaikkea joukkuepelaamistamme.

Joukkueena kasvamisen osalta pitkä vierasreissu heti kauden alkuun saattaakin olla varsin positiivinen juttu, vaikka edessä onkin hieman uuteen tottumista. Vieraskiertueella Jokereilla rytmi on kuitenkin hyvä, sillä pelien jälkeen välipäivät menevät matkustaessa ja lentomatkan jälkeen seuraavana päivänä pelataan taas.

– Emme ole olleet joukkueen kanssa yhdessä pitkää aikajaksoa vielä. Syksy on loppujen lopuksi ollut aika lyhyt. Pietarin-turnauksen olimme yhdessä ja tämä on nyt toinen mahdollisuus olla puolitoista viikkoa joukkueen kanssa. Toivottavasti se aika vie joukkuetta eteenpäin, myös Westerlund itse toivoo.

Arvio

Vierasreissulle Jokerit lähtee muutaman takaiskun siivittämänä, sillä reissusta puuttuvat muun muassa joukkueen kapteeni Niko Kapanen ja puolustuksesta Ossi Väänänen.

Näiden lisäksi hyökkääjä Eetu Pöysti on vielä muutaman viikon ajan sivussa ja puolustajan Oskari Korpikarin pelaaminen varsinkin tiistain Sibir-pelissä on hyvin epätodennäköistä.

Näistäkin huolimatta jalkeilla on hyvin laadukas nippu, josta vastuunkantajia on löytynyt varsin kohtuullisesti jo useasta eri ketjusta.

Se Jokereilla onkin haussa, jotta viime kaudelta tuttu yhden ketjun vastuunkanto ei koituisi ongelmaksi. Vielä kuitenkin yhdistelmien kanssa on ollut hakemista, mikä on aivan luonnollista kauden alkuvaiheilla.

Joka tapauksessa niitä vastuunkantajia etsitään tosissaan tiistaina, sillä Jokereille vastaan tulee aivan alkukauden kovimpia haasteita Sibirin luona. Sibir oli muun muassa viime keväänä itäisen konferenssin finaaleissa, milloin seurassa viiletti vielä useampi suomalaispelaaja. Nyt niitä ei ole kuitenkaan yhtään, kun muun muassa seuraa viime kaudella edustanut Jarno Koskiranta vaihtoi SKA:n paitaan.

Kertoimet (NordicBet)

Sibir-Jokerit, tiistai 8.9.2015. klo 16.30.
2.60 – 3.85 – 2.45

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen