OULU. Ässien riveissä alkukauden aikana ja jo ennen kautta on paljon puhuttanut Michael Ryanin tilanne.

Urheilusanomien tietojen mukaan Ryan kuittaa Ässiltä yli 200 000 euroa, kun taas samalla hänen pelikuntonsa on ollut ison kysymysmerkin alla.

Ryan on kärsinyt jo hyvin pitkään nivusvammasta, mikä vaivaa edelleen.

Jenkkihyökkääjä ei ole esimerkiksi pystynyt pelaamaan kahta peliä putkeen alkukauden aikana ja oli sivussa, kun Ässät kohtasi tiistaina Kärpät Oulussa.

Kuinka haastava tilanne tällä hetkellä on Ryanin suhteen, Ässien päävalmentaja Pekka Rautakallio?

– Se on todella haastava. Hän ei pysty nyt koko viikolla harjoittelemaan, vaikka kaikki siirtyy nyt tuonne ensi viikolle. Meillä on vielä muutenkin tämä alku aivan älyttömän haastava ja jokaista äijää tarvitaan, se on selvä, Rautakallio sanoi SuomiKiekko-sivustolle.

Rautakallio ehti jo aiemmin todeta, että Ryanin on pelattava.

Tilanne ei ole tällä hetkellä ihan niin yksiselitteinen.

– Ei voi peluuttaa, ei vaan voi, Rautakallio pyöritteli.

– Kun fyysisesti ei pysty pelaamaan, niin ei pysty pelaamaan, se vaan on näin. Tässä pitää kuitenkin ihmisen määrätynlainen arvo huomioida ja kyllä se terveys menee edelle joka tapauksessa.

Ässillä on myös muita tuntuvia loukkaantumishuolia, kuten Masi Marjamäen ja Matti Kuparisen poissaolot.

Näistä toisen tilanteesta Rautakalliolla on positiivisempaa kerrottavaa.

– Marjamäellä tilanne näyttää aika hyvältä. Ehkä ensi viikon lopulla hän on jo kuosissa. Kuparisella menee aina tuonne jouluun asti. Sairaus on sairaus, sille ei voi mitään.

– Kaikki olisivat tervetulleita, mutta nyt mennään näin. Tarkoitan kuitenkin samalla sitä, että kyllä tuossa kaikki äijät yrittävät ja tekevät parhaansa. Joskus se riittää ja joskus ei riitä. Nyt ei riittänyt, Rautakallio sanoi viitaten tiistain Kärpät-peliin.

Voittoputki poikki

Alkukaudella Ässät pelaa melkoisen vierasputken, kun sen kymmenen ensimmäistä ottelua ovat Porissa tehtävän halliremontin vuoksi vieraissa.

Alla porilaisilla oli Ouluun tullessa kaksi voittoa, kun se oli kaapinut pisteet Bluesilta ja KalPalta.

Kärppiä vastaan kyseisten voittojen avainasiat olivat kadoksissa.

– Kyllä tämä aikamoinen taka-askel oli kahteen edelliseen peliin verrattuna. Oli meillä nytkin hetkiä ja tilanteita, mutta sitten tuli vääränlaisia nukahduksia ja ne kostautuivat, Rautakallio näki Kärppien 3-0-voittoon päättyneen ottelun jälkeen.

– Se missä me oltiin oltu hyviä, niin se unohtui nyt.

Tällä Rautakallio viittasi juurikin viisikkopeliin.

– En sano, että se katosi, vaan se oli ajottain hapuilevaa ja ajoittain se oli täysin pois kuvioista. Toki ajoittain se oli myös ihan kohdillaan. Nämä ovat tämmöisiä uuden joukkueen kasvukipuja. Kahdella edellisessä pelissä oltiin kuitenkin viisikkopelaamisessa niin sanotusti päällä.

Tähän Rautakallio haluaa pureutua kovasti joukkueensa kanssa.

– Kyllä me tuossa pelissä pysytään mukana, mutta ei saada tulosta, kun puuttuu määrättyjä asioita. Meidän pitää tehdä ne joukkueena ja viisikkona.

– Viisikon pelaaminen on kaikista isoin teema. Jokaisen pitää yksilönä ja ihan sitten viisikkona pystyä pysymään siinä meidän pelitavassa kiinni. Sitä kautta me kehitetään sitä meidän pelaamista.

Ässillä on edessä vielä kaksi vierasottelua ennen kuin tiedossa ovat ensimmäiset kotiottelut. Seuraava kamppailu on tostaina, kun Helsingissä vastassa on IFK.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen