Try-out johti sopimukseen Lukko-puolustajalla: ”Miellyttää valmentajaa”
Lukon riveissä try-outilla harjoituskauden alussa ollut Miko Malkamäki on tehnyt sopimuksen raumalaisseuran kanssa.
Sopimus kattaa tulevan kauden.
Malkamäki on käynyt läpi pitkän kuntoutusprosessin, sillä hän missasi koko viime kauden kesällä Pitsiturnauksessa tulleen loukkaantumisen jälkeen. Malkamäen piti olla Sportin kapteeni, mutta lopulta pelejä ei tullut yhden yhtää runkosarjassa.
Nyt hän kuitenkin onnistui vakuuttamaan Lukon.
– Henkilökohtaisesti oli tavoitteena, että saamme sopimuksen aikaiseksi ja pääsen sitä myötä entistä kovemmin mukaan tähän tekemiseen. Kontakti jäällä on ollut hyvää ja tuntuu todella hienolta, kun pystyy repimään kropasta irti kaiken. Loistavilla fiiliksillä siis eteenpäin, Malkamäki sanoo seuran tiedotteessa.
– Malkamäen persoona miellyttää valmentajaa. Lisäksi on hienoa, että hän pitkän vakavan loukkaantumisen jälkeen palaa terveiden kirjoihin, Lukon päävalmentaja Risto Dufva puolestaan sanoi tuoreesta sopimuksesta.
Liigauransa aikana Malkamäki on kerran päässyt juhlimaan mestaruutta. Tämä tapahtui keväällä 2013 Ässien paidassa.
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!