TPS:lle dramaattisten vaiheiden jälkeen jälleen voitto CHL:ssä
Kuva: Juha Tamminen
TPS onnistui kuin onnistui jatkamaan voittojen tiellä Champions Hockey Leaguessa, kun se on oli lauantaina Dusseldorferia parempi lukemin 5-4.
Varsinaisella peliajalla TPS siirtyi ensin kahden maalin karkumatkalle, kun ensin Henrik Tallinder tälläsi kiekon ylänurkkaan Jonne Virtasen mainiosta esityöstä. Perään Petteri Nummelin vapautti Ville-Vesa Vainiolan läpi, josta Vainiola lisäsi TPS:n johtoa.
Dusseldorfer tuli kuitenkin tasoihin ja meni jo johtoon, mutta tästä TPS ei hätkähtänyt. Ensin Julius Vähätalo tasoitti ja perään Tallinder iski illan toisellaan TPS:n uudelleen johtoon.
Kotijoukkue tuli kuitenkin tasoihin juurikin Tallinderin virheen jälkeen, kun asialla oli Norman Milley.
Lopusta tuli kuitenkin erittäin dramaattinen, kun viimeisellä minuutilla Harri Tikkanen tälläsi voittomaalin saksalaisten verkkoon.
TPS on ottanut nyt kolmesta ottelusta kahdeksan pistettä ja se varmisti myös lauantaina lohkovoiton.
Viimeisessä alkulohkon ottelussa se kohtaa vielä Dusseldorferin kotonaan ensi torstaina.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tätäkö Patrik Laineen arvo nyt on? Karu tieto paljastui
- Tuoko Chicago seuralegendansa takaisin? NHL-seura suunnittelee huimaa kunnianosoitusta
- Urheilucast: Teemu Turusen eteen lyötiin ”täysin hävytön” tarjous – nämä Liiga-seurat kintereillä!
- Lähde: Kohta alkaa tapahtua – NHL-tähtihyökkääjä lähellä siirtoa!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti