Kärppien lisäksi myös Tappara ja Lukko varmistivat jatkopaikkansa CHL:ssä.

Tappara kärsi jatkoajalla tappion Djurgårdenille, mutta kun sillä on seitsemän pistettä kasassa kolmesta pelistä, ei se enää voi pudota pois pudotuspeleistä.

3-2 Djurgårdenille päättyneessä ottelussa Tapparan molemmat maalit iski Nick Plastino.

Lukko puolestaan otti torstain kierroksella voiton, kun se kaatoi Raumalla Fribourgin lukemin 4–2. Lukolla on kasassa kolmesta ottelusta kuusi pistettä, eikä sen takaa voi enää kumpikin joukkue nousta ohitse.

Raumalaisten maalit tekivät Toni Koivisto, Janne Niskala ja kaksi kertaa onnistunut Jesse Virtanen.

Kärpät varmisti aiemmin jatkopaikkansa, kun se voitti myös kolmannessa ottelussaan Krefeldin lukemin 4-1. Täten sillä on kasassa 9 pistettä, eikä se voi missään tapauksessa enää menettää jatkopaikkaansa.