Nuorten Leijonien Mikko Rantanen povaa menestystä: ”Yksi parhaista joukkueista tässä ikäluokassa”
Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue on valmistautumassa ensi talven MM-kotikisoihin Yhdysvalloissa.
Nuoret Leijonat ottaa osaa perinteiseen kansainväliseen kiekkoturnaukseen Lake Placidissa. Suomi hävisi avausottelunsa sunnuntaina, mutta murjoi maanantaina USA:n sinisen joukkueen peräti 10-3 (uutinen).
– Tämä on meidän ensimmäinen leiri joukkueena. Osa pelaajista tuntee toisensa ja osa ei, joten yritämme tutustua toisiimme. Se on iso juttu. Yritämme totuttautua pelitempoon ja luoda joukkuehenkeä, hyökkääjä Mikko Rantanen kertoi NHL.comille.
Colorado Avalanchen ykkösvaraus kesän draftista oli Suomen johtavia pelaajia vuodenvaihteessa pidetyissä nuorten MM-kisoissa. Rantanen iski neljä maalia, mutta Nuoret Leijonat hyytyi seitsemänneksi.
Seuraavat kisat pidetään Suomessa. Rantanen on varma, että Nuoret Leijonat parantaa viime kisoista kotiyleisönsä edessä.
– Meillä on hyvä joukkue. Joitakin asioita voi parantaa. Meissä on potentiaalia olla yksi parhaimmista joukkueista tässä ikäluokassa. Se tuntuu hyvältä, Rantanen sanoo.
Nuorten MM-kisat pelataan Helsingissä 26.12.2015-5.1.2016.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Tappara kiinnitti maajoukkuehyökkääjän – ”Sopii erinomaisesti pelitapaan”
- Tapparalta isoja uutisia: Nämä viisi pelaajaa jättävät seuran – mukana tähtihyökkääjä!
- Tässä on Kiekko-Espoon Liiga-joukkue – tällä nipulla uuteen kauteen
- Näillä ketjuilla Leijonat harjoitteli ennen MM-kisoja – Jesse Puljujärvelle kaavaillaan isoa roolia
- Nyt jysähti – Kärpät julkisti massiivisen pelaajasopimuksen!
- Konsta Heleniuksesta, 17, tipahti täysin poikkeuksellinen NHL-arvio rapakon takaa!
- JYP rysäytti hankinnan tiskiin – haaviin CHL-mestari!
- Varausarvonta tehty – Macklin Celebrinin NHL-seura selvisi!
- Huippuvahvistuksia MM-jäille – Sveitsi vahvistuu kahdella NHL:n tähtinimellä
- Jymypaukku! IS: Raimo Helminen päävalmentajaksi Liigaan
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- Aleksander Barkoville huima kunnianosoitus NHL:ssä!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen
- HS: Jokerit dominoi pelaajamarkkinoita – hurjia muutoksia rosteriin!
- Kiekko-Espoo iski pöytään ison sopimuksen!