Kuuma Kysymys: Tehomiehet lähtivät – onko HPK-luotsi mahdottoman tehtävän edessä?
HPK lähtee uuteen Liiga-kauteen haastavasta tilanteesta.
Ritarijoukkue on uusiutunut rajusti. HPK menetti viime kauden joukkueestaan peräti seitsemän parasta pistemiestä. Lähtijöitä olivat muun muassa Jesse Saarinen, Zach Hamill, Eero Somervuori sekä ykköspuolustaja Craig Schira. Puolustajia poistui yhteensä kuusi kappaletta.
Lisäksi ykköstorjuja Juuse Saros siirtyi Pohjois-Amerikkaan. HPK hankki nuoren huippuvahdin tilalle Jere Myllyniemen.
HPK on paikannut menetyksiään mielenkiintoisilla nimillä. Näistä nimekkäin on 539 NHL-peliä pelannut Antti Miettinen, joka kiekkoili viimeksi Saksan DEL-liigassa. Jokereista HPK-nuttuun palasi kokenut sentteri Riku Hahl.
Ulkomaalaisia tulijoita ovat Vojtech Polak ja Patrick Holland. Polak takoi viime kaudella Ilvekselle 37 tehopaunaa, mutta AHL:stä tulleen kanadalaisen Hollandin iskukyky on pieni arvoitus. Tuorein hankinta on 261 AHL-ottelun kokemuksen omaava Peter LeBlanc.
Pakiston uusia tulokkaita ovat Ruotsista saapunut Joonas Lehtivuori sekä Liigakokemusta omaavat Henrik Forsberg sekä Henri Auvinen.
Viime kaudella HPK jäi pudotuspelien ulkopuolelle sijoittuen 11:nneksi. Pelaajamenetykset huomioiden tulevasta sesongista ei ole odotettavissa helppoa. HPK on jäänyt 2000-luvulla playoffien ulkopuolelle neljä kertaa.
Tämänkertainen Kuuma Kysymys kuuluu: saako HPK-luotsi Pasi Arvonen piiskattua joukkueensa pudotuspeleihin? Vai hyytyykö HPK toisena keväänä perätysten runkosarjaan. Perustele kantasi!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä