Kuuma Kysymys: Onko TPS Tomi Kallion tulon myötä Liigan kärkijoukkueita? – Vai jotain aivan muuta?
TPS täräytti keskiviikkona tarjolle mielenkiintoisen uutisen, kun se vahvisti Tomi Kallion palaavan usean vuoden tauon jälkeen Turkuun pelaamaan.
Kalliota on huhuttu Turkuun jo lukuisten vuosien ajan, mutta vasta nyt siirto toteutui.
Hankinta on jatkumoa TPS:n osalta lukuisten niin sanottujen nimekkäiden pelaajien värväämisen linjalle.
Jo aiemmin turkulaisseura nappasi itselleen muun muassa JYPistä Eric Perrinin ja SaiPassa tehokkaasti pelanneen, mutta keväällä pudotuspeleissä katsomossakin istuneen Dave Spinan.
Näiden lisäksi TPS:stä löytyvät muun muassa Teemu Lassila, Petteri Nummelin, Lauri Tukonen, Jerry Ahtola ja mahdollisesti myös Mikko Rantanen, mikäli Colorado Avalanche päättää sijoittaa hänet Liigaan vielä yhdeksi kaudeksi.
Kuuma kysymys onkin se, että onko TPS aidosti Liigan kärkijoukkueita? Paperilla tarjolla on kovia nimiä, mutta onko tiedossa aito suunnan kääntyminen viime kauden erittäin pahan rämpimisen jälkeen? Saako tuore päävalmentaja Ari-Pekka Selin TPS:n oikeaan suuntaan vai onko sopassa edelleen ”liian monta keittäjää”?
Mitä aidosti voi odottaa? Kärppien ja Tapparan haastamista vai jotain aivan muuta?
Miltä TPS:n tilanne näyttää?
- NHL-tähtiä ja tuoreita mestareita – tässä on Sveitsin joukkue jääkiekon MM-kisoihin
- HIFK rysäytti tiskiin kolme uutta sopimusta – tähtihyökkääjälle jatkodiili kouraan
- Lehti: Ruotsalainen NHL-lupaus siirtyy ensi kaudeksi Raumalle
- Kärpät jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Hirmuvahvistus! JYP nappasi toisen Liiga-seuran supertähden
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Maisema vaihtuu! KooKoon ulkomaalaisvahvistus löysi uuden työpaikan
- NHL:n pudotuspeleissä tehtiin ennätys, jota tuskin rikotaan koskaan – näin kävi Leijonien potentiaalisille NHL-avuille
- Kahdeksan nimeä putosi viimeisten joukossa – näiden suomalaispelaajien MM-kisamatka jäi haaveeksi
- Suru-uutinen: MM-kisoissa pelannut maajoukkuehyökkääjä kuoli 31-vuotiaana
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- IS: Iida Vainio teki Liiga-pelaajasta tutkintapyynnön – nyt asiasta tippui uutta tietoa
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- IL: Viina virtasi Tapparan juhlissa – valtava tilaus yökerhossa: ”Sellainen vodkabuffetti”
- Jukka Jalosta ei valittu huippuvirkaan – ruotsalaisnimi meni edelle
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen
- Lähde: Patrik Puistola vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!