Kuuma Kysymys: Onko Erik Haula NHL-tason pelaaja? – ”Huonoilla otteilla voi olla kovat seuraukset”
Erik Haula on yhä ilman sopimusta ensi kaudesta. Haula on myös viemässä sopimusasiansa välimiesoikeuden ratkaistavaksi (lue lisää). Jatkosopimus voi yhä myös tulla ennen välimieskäsittelyä.
Haulan viime kausi oli luvalla sanoen huono. Hän joutui myös useasti Wildin päävalmentajan Mike Yeon ”koirankoppiin”, eikä vastuuta tuntunut löytyvän.
Haula teki lopulta viime kaudella 72 runkosarjaottelussa tehot 7+7=14 ja pudotuspeleissä kahdessa ottelussa 1+0=1.
Kaudella 2013-14 ja varsinkin vuoden 2014 pudotuspeleissä Haula oli vielä yksi Wildin hyökkäyksen tukipilareista, joten siihen verrattuna tiputus viime kaudella oli kova.
– Tämä kesä on Haulalle äärimmäisen tärkeä. Viime syksynä päävalmentaja Yeo väläytteli jopa, että Haula olisi ollut syksyn NHL-leirillä huonossa kunnossa. Jos ensi kaudella otteet jatkuvat viime kauden huonolla tasolla, voi sillä olla kovat seuraukset Haulan NHL-uran kannalta. Siinä vaiheessa siirto pois Minnesotasta ei olisi ihme, SuomiKiekko-sivuston toimittaja Antti Eteläaho analysoi Haulan tilannetta.
Viime kauden otteiden jälkeen kuuma kysymys kuuluukin: Onko Erik Haula NHL-tason pelaaja? Mitä mieltä SINÄ olet?
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!