Kaupattu NHL-tähti innoissaan suomalaisvahdista – ”Mahtava kaveri”
Chicago Blackhawksista Dallas Starsiin siirtynyt hyökkääjä Patrick Sharp kertoi tuntojaan kaupasta Star-Telegramille.
– Voin kertoa, että olen äärimmäisen ylpeä kaikesta, mitä olen saavuttanut niin jäällä kuin sen ulkopuolella viimeisen 10 vuoden aikana. Joskus ammattiurheilusta on kadoksissa kaikki jään ulkopuoliset tapahtumat, joihin olen saanut Chicagolta luvan. Oli se sitten fanien kanssa olemista tai hyväntekeväisyyden auttamista tai ihan vain chicagolaisena oloa, Sharp sanoi.
Sharp on innoissaan siitä, että Dallasissa häntä odottaa Antti Niemi, joka myös siirtyi tänä kesänä Starsin organisaatioon. Niemi ja Sharp olivat yhdessä voittamassa Stanley Cupia vuonna 2010.
– Antti on mahtava kaveri ja mahtava maalivahti. Hän taistelee joka treeneissä lujaa ja hän treenaa kuten pelaa. Hän oli iso palanen, kun voitimme vuonna 2010 Stanley Cupin Chicagoon, Sharp kehui.
Tähtilaituri sanoi, että siirto on hänelle tunteellinen, mutta samalla hän ja hänen vaimonsa ovat innoissaan uudesta kappaleesta heidän elämässään.
– On tunteellista vaihtaa kaupunkia ja joukkuetta, mutta minä ja vaimoni olemme innoissamme tästä uudestsa kappaleesta urallani ja meidän elämässämme. Me olemme onnekkaita, että olemme osa Starsin organisaatiota, Sharp totesi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”