NHL-finalistin ykkösvahdin status yhä kysymysmerkki – ”Ajattelemmeko että ottelusarja on hävitty?”
NHL:n Stanley Cup -finaalisarja jatkuu tulevana yönä, kun Tampa Bay Lightning ja Chicago Blackhawks kohtaavat kolmannen kerran.
Finaalisarja on tällä hetkellä tilanteessa 1-1, kun Blackhawks voitti ensimmäisen ottelun lukemin 2-1, kun taas Lightning vei toisen lukemin 4-3.
Vaikka toinen kamppailu tuotti voiton, se myös herätti paljon kysymysmerkkejä, sillä Lightningin ykkösvahti Ben Bishop joutui jättämään pelin kesken.
Muun muassa TVA Sports arveli Bishopin jättäneen pelin kesken polvivamman takia.
Bishop matkasi Lightningin joukkueen mukana Chicagoon, mutta sen tarkemmin hänen tilanteesta Lightningin päävalmentaja Jon Cooper ei lähtenyt puhumaan.
– Se kuitenkin kertoo sen, että Bishop saattaa olla käytettävissä. Saamme maanantain aika paremman kuvan asiasta aamujäiden yhteydessä, Cooper sanoi lehdistötilaisuudessa Chicagossa.
Bishopin maalilla korvasi 20-vuotias Andrei Vasilevski, joka on nopeaa tahtia kasvamassa kovan luokan maalivahdiksi NHL:ssä. Vasilevski on uransa aikana muun muassa torjunut Venäjän maalilla niin miesten kuin alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa sekä KHL:ssä.
– Hän on pelannut isoilla areenoilla ja ollut kaikenlaisissa tilanteissa mukana. Jos Bishop ei pysty pelaamaan, niin onko se takaisku? Totta kai se on. Mutta ajattelemmko, että ottelusarja on hävitty? Sen johdasta, että Vasilevski hyppää kehiin? Emme todellakaan, Cooper pamautti.
Blackhawksin ja Lightningin kolmas finaaliottelu alkaa Suomen aikaan maanantain ja tiistain välisenä yönä kello 3.00.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n