Myös suomalaistähti liittyi kohutun NHL-vahdin ylistäjiin – ”Hän oli uskomaton”
Tampa Bay Lightningin kärkipelaajiin lukeutuva Valtteri Filppula oli kolmannen finaalin jälkeen oletettavasti tyytyväinen. Lightning kaatoi Chicagon 3-2 ja otti 2-1 johdon ottelusarjassa.
Filppula kehui monen muun tavoin pelin jälkeen Lightningin maalivahtia Ben Bishopia, jonka kunnosta on noussut finaalien kohutuin asia. Kolmannessa finaalissa näytti siltä, että Bishopia selvästi sattui.
– Heillä oli paljon laukauksia ja paljon mahtavia paikkoja. Hän oli uskomaton. Sitä me myös tarvitsimme. Onnistuimme tekemään avausmaalin ja sitten he tekivät ylivoimalla 1-1:een, ja meille tuo tulos oli hyvä ensimmäisestä erästä. Toisessa ja kolmannessa erässä pelasimme paljon paremmin, Filppula kehui Bishopia ja samalla tiivisti Lightningin pelaamista Fox Sportsille.
Filppula oli myös vakuuttunut Lightningin Victor Hedmanista, joka oli kolmannen ottelun tähti. Varsinkin ensimmäisessä maalissa Hedman väläytti upeaa peliälyään syöttämällä kiekon oman maalin viereltä Lightningin hyökkäyssiniviivalle maalintekijä Ryan Callahanille.
– Hän liikkuu niin hyvin. Hän lähtee mukaan hyökkäyksiin. Se oli kova syöttö ja niin oli myös laukauskin, joten myös (Callahan) onnistui tilanteessa hyvin, Filppula totesi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n