Valko-Venäjä kirjoitti uutta kiekkohistoriaa – ”Olen ylpeä, mitä teimme jäällä”
Kuva: Ilari Isotalo
OSTRAVA. Valko-Venäjä vastasi torstain päiväpelissä kovasta tempusta, kun joukkue kaatoi USA:n maalein 5-2.
Voitto oli samalla pienen kiekkomaan ensimmäisen kaksikon kohtaamisista MM-kisoissa. Kaikki aiemmat pelit olivat päättyneet jenkkien voittoon.
Ottelun jälkeen median eteen asteli silti rauhallinen ryhmä. Joukkueen maalilla vakuuttavasti torjunut Kevin Lalande myönsi toki voiton maistuvuuden.
– On hienoa kukistaa noin kova kiekkojoukkue kuin USA. Olen todella ylpeä, mitä teimme jäällä, vahti luonnehti kamppailun tauottua.
– En usko, että pukukopin ulkopuolella monikaan uskoi meidän pystyvän voittamaan tätä peliä. Mutta se ei haittaa. Tiesimme itse, että meidän systeemillämme pystymme saamaan halutun tuloksen.
Voitto nosti Valko-Venäjän jo lähes sensaatiomaisesti Ostravan lohkon kärkeen.
– Olemme tyytyväisiä siitä, missä olemme tällä hetkellä. Mutta meidän ei pidä jäädä makaamaan paikoillemme – muut yrittävät kiriä nyt meidän etumatkaamme. Ei auta kuin jatkaa samalla kaavalla ja samaan pelisysteemiin luottaen, Lalande kuittasi.
Useasti vahdin puheissa esille nouseva pelisysteemi pääsee seuraavaksi kovaan paikkaan lauantaina, kun joukkue kohtaa Venäjän.
Asetelma peliin sopii KHL:ssä menneellä kaudella TsSKA:ssa torjuvalle vahdille.
– Emme ota paineita. Olemme altavastaajia, mikä sopii meille mainiosti. Mutta emme mieti sitä.
Ilari Isotalo, Ostrava
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia