Suomi puolustaa rullakiekon MM-kultaa heinäkuussa Tampereella: ”Liigan kärkinimet haluavat kisoihin”

Rullakiekkomaajoukkueen päävalmentaja Timo Nurmberg odottaa Tampereen MM-kotikisoja innolla. Myös tuttujen Liiga-pelaajien hinku päästä joukkueeseen puolustamaan viime kesänä voitettua maailmanmestaruutta on kova.
Turnaus pelataan heinäkuun 5.-7. päivä. MM-joukkue nimetään kesäkuun puolivälissä ja tuolloin selviää, ketkä pukevat Leijona-paidan päälleen.
– Kevään viikonloput kuluvat tiiviisti rullakiekon SM-liigan otteluita katsellessa, pelaajiston runko muodostuu sarjan pelaajista, Nurmberg valottaa Leijonat.fi:ssä.
Viime vuoden MM-kultaryhmässä oli todella monta tunnettua kiekkopersoonaa Liigasta ja suurelle yleisölle tuttuja naamoja löytynee tästäkin ryhmästä.
– Mukaan joukkueeseen on tunkua myös esimerkiksi Liigasta: kaikelle kansalle tuttuja Liiga-pelaajia jopa aivan pistepörssin kärkikymmeniköstä toivoo pääsevänsä kisoihin. Heidän suhteensa pitää ensin selvittää lupa-asiat kuntoon seurojen kanssa, Nurmberg jatkaa.
Kotiyleisöstä toivotaan voimavaraa
Rullakiekon SM-liiga päättyy vain viikko ennen kisoja ja MM-leiritys on tiivis – vain kolmen päivän mittaaminen.
– Peruspelaamisemme on kovaa tasoa ja viime kesän konseptia voidaan pitkälti hyödyntää myös MM-kotikisoissa. Yksi asia jota meidän pitää kehittää ja parantaa on ylivoimapelaaminen.
– Tänä vuonna saamme toivottavasti myös tsemppausapua kotiyleisöltä. Tampere on suomalaisen rullakiekon kehto ja Hakametsässä on taatusti hienoa pelata kotiyleisön edessä
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- NHL:n varauslotossa todellinen jättiyllätys!
- Kanadalle jymyvahvistus – uransa päättänyt NHL-legenda lähtee MM-kisoihin
- NHL:ssä jysähti potkut – seuralegenda sivuun GM:n paikalta
- Miro Heiskasesta tipahti loistouutinen
- HIFK kiinnitti Liigan pistelingon – konkarivahdille jatkosopimus
- Tre Kronor julkisti tähtisikermänsä MM-kisoihin – neljä NHL-tähteä kieltäytyi
- Jukka Jaloselta komea temppu – nämä maat nousevat MM-kisojen pääsarjaan
- TPS:n ensi kauden valmennustiimi julki – myös uuden urheilujohtajan nimi paljastettiin!
- Sport pelaajakaupoilla – haaviin tuttu mies rapakon takaa: ”Ottanut isoja steppejä”
- Kanada saa kaksi jättimäistä vahvistusta MM-kisoihin!
- Urheilucast: Lukas Jasek palaa Liigaan – tässä uusi seura
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Kohuhyökkääjä lähtee – HIFK näytti ovea kahdelle pelaajalle
- Urheilucast: Veli-Matti Savinaista viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- NHL-pelaajat ovat puhuneet: tässä on kolme sarjan parasta kiekkoilijaa
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- Urheilucast: Mikko Koivu valmentaa ensi kaudella Liigassa
- Maajoukkuemies lähtee Ilveksestä – uusi seura selvillä!
- Ilveksen Ville Meskanen siirtyy kilpailijan leiriin!