NHL-sentteri palasi kokoonpanoon ja iski voittomaalin – ”Olen iloinen hänen puolestaan”
Antoine Vermette nousi jälleen pelaavaan kokoonapanoon, kun Vermetten edustama Chicago Blackhawks ja Anaheim Ducks iskivät yhteen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa.
Vermettelle paluuottelu oli lähes täysi napakymppi, sillä hän pääsi iskemään 5-4-voittomaalin toisessa jatkoerässä.
– Tähän aikaan vuodesta ei kannata alkaa tehdä yksilötarinoita. Keskittyminen on joukkueen menestyksessä ja vain sillä on väliä. Olen iloinen, että voitimme tänään, Vermette sanoi pelin jälkeen Chicago Sun-Timesille.
Myös katsomokommennuksen antanut päävalmentaja Joel Quenneville oli iloinen Vermetten puolesta.
– Olin iloinen hänen puolestaan. Se oli huikean iso maali hänelle ja meille. Meidän pelistä tekee hyvän pelaajiemme kilpailuvietti ja se, että haluavat koko ajan lisää jääaikaa. Hän oli pettynyt (katsomokomennukseen), mutta hän on ammattilainen ja nyt hänen ketjullaan oli pari paikkaa jatkoajalla, ja olen iloinen, että hän viimeisteli huikean maalin, Quenneville kehui.
Myös Teuvo Teräväinen palasi neljännessä läntisen konferenssin finaalissa jälleen pelaavaan kokoonpanoon. Teräväinen sai syöttöpisteen voittomaaliin.
Ottelusarjan voitot ovat nyt 2-2.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n