Liigasta tuttu tähtihyökkääjä tähyää NHL:ään – ”Tämä on tärkeä näytönpaikka”
Kuva: Ilari Isotalo
OSTRAVA. Liigasta ja TPS:stä tuttu Dan Sexton on päässyt hyvään vireeseen uransa ensimmäisissä MM-kisoissa.
Pienikokoinen väkkärä on esiintynyt pirteästi jokaisessa kolmessa USA:n voittoon päättyneessä ottelussa.
Kun jo tässä vaiheessa taskussa ovat muun muassa Leijonien ja Venäjän päänahät, voi jenkki olla tyytyväinen turnauksen alkuun.
– Olemme saaneet loistavan alun. Mutta se ei ole miten aloitat, vaan miten lopetat. Me tiedämme sen ja meidän pitää pitää se mielessämme, Sexton runoili SuomiKiekko-sivustolle 4-2-voiton jälkeen Venäjästä.
Reilun kauden Neftehimik Nizhnekamskissa KHL:ää tahkonnut hyökkääjä on ollut samalla tyytyväinen omaan alkuunsa uran ensimmäisessä MM-turnauksessa.
– Olen nauttinut. Pelimme on ollut energistä ja olemme saaneet hyvin pelin kulkemaan isossa kaukalossa. Minulla on nyt kokemusta siitä, jota olen voinut hyödyntää hyvin.
Takaisin NHL:ään?
Turussa Sexton muistetaan toissakaudelta, jolloin TPS romahti pahasti ja päättyi lopulta myymään ykköstähtensä. Silloin myös Sexton kaupattiin joukkueen menetettyä jo mahdollisuudet kevään tosipeleihin. Vaikka aika joukkueessa oli vaikeaa, ei hyökkääjä halua muistella aikaansa Suomessa kuin lämmöllä. – Se oli kaikin puolin hyvä vaihe ennen KHL:ää. Se auttoi minua valtavasti sopeutumaan isoon kaukaloon. Ja nyt olen viihtynyt KHL:n puolella mainiosti. Yhden kauden KHL:ssä jälkeen suunnitelmat jatkon suhteet ovat vielä auki. – Minulla on vaihtoehtoina joko KHL tai NHL. Tavoitteeni on palata yhä NHL:ään, mutta yritän olla miettimättä sitä nyt sen enempää, Sexton avasi. Tämä turnaus on siinä mielessä iso paikka osoittaa osaaminen? – Tämä on tärkeä näytönpaikka päästä osoittamaan taidot ja pelata osaa maailman parhaita pelaajia vastaan. KHL on tasokas sarja, mutta täällä pystyy näyttämään aina vielä paremmin osaamistaan myös muualle. Ilari Isotalo, Ostrava Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- TSN: Marc-Andre Fleurystä tipahti hurja NHL-siirtohuhu!
- Jesperi Kotkaniemi oltiin lähellä kaupata NHL:ssä – ”Tarjous oli pöydällä”
- Spengler Cup 2025
- SaiPa julkisti isoja sopimusuutisia – teki kovan kiinnityksen!
- NHL:n floppiseura reagoi: valmentajapotkut
- Mikael Granlund: hirmuvire!
- IL: Kasimir Kaskisuo siirtyy Suomeen – tässä uusi osoite!
- Carolina Hurricanes: kaksi kärkimiestä pitkään sivussa
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!