OSTRAVA. Muun muassa KHL:ssä ja NHL:ssä luutinut Anssi Salmela kohtaa tiistaina tutun kasvon vastapuolella, kun Leijonat ottaa yhteen Venäjän kanssa.

Vastapuolen kapteeni Ilja Kovaltshuk on pakille tuttu kaveri New Jersey Devilsin ajoilta. Sen myötä 30-vuotias pakki tietää, mitä iltapeliltä kannattaa odotta.

– Kun peli kulkee, hän on ihan ilmiömäinen. Toisaalta hän on tottunut tekemään tulosta joka vuosi, joten jos peli ei kuljekaan, niin se kääntyy helposti vastustajalle. Toivottavasti käy meitä vastaan ja saadaan käänettyä se iloisuus pois otteista, Salmela luonnehti.

– Ja se pätee myös muuten Venäjään, kun peli ei kulje, se taso laskee. Siihen meidän pitää iskeä.

Kaukalon ulkopuolella superätähti on Salmelan ennakko-odotuksista huolimatta kuitenkin varsin leppoisa heppu.

– Hauska ja rento veikko. Ollaan oltu myös silloin tällöin tekemisissä kaukalon ulkopuolella, nytkin olen nähnyt sitä hallilla ja salilla pyöriessä, puolustaja lisäsi.


Usein median edessä nähdään hieman ylimielisen oloinen supertähti. Se ei liene miehen oikea kuva kuitenkaan joukkueen kesken?

– Onhan mies tehnyt vuosien saatossa isoa tulosta, joten sitä kautta se sellainen lievä egoilu varmaan tulee. Siinä mielessä ihan ymmärrettävää. Mutta todella laatuasenteinen äijä, Salmela vastasi.

– Ja voihan olla, että kun on ollut paljon toimittajien kanssa tekemisissä, niin on ollut useammin napit vastakkain jos jonkun kanssa. Mistä sitä tietää.

Suomi-Venäjä alkaa tiistaina klo 21.15.

Ilari Isotalo, Ostrava
Twitter: @IlariIsotalo