PRAHA. Tähän mennessä MM-kisoja vahvasti dominoinut Kanada marssi finaaleihin, kun se kaatoi välieräottelussa Tshekin lauantaina Prahassa lukemin 2-0.

Aiemmin turnauksessa Kanada on hallinnut otteluita vahvasti koko 60 minuutin ajan, mutta nyt resepti meni epätyypilliseksi.

Se joutui nimittäin paljon myös puolustuskannalle, niin alussa kuin pelin loppuvaiheilla.

– Tshekillä on taitava joukkue ja pelaavat vielä kotiyleisön edessä, mutta maalivahtimme Mike Smith teki kuitenkin isoja torjuntoja ja kannatteli meitä siinä. Sen jälkeen pelasimme kuitenkin hyvin ja paransimme heikosta alusta. Se sitten kantoi myös loppuun asti, Kanadan johtomaalin iskenyt Taylor Hall mietti SuomiKiekko-sivustolle.

Juuri Hallin osuma nousi isoksi kohdaksi koko pelin kulussa.

– Taylorilta ja hänen ketjukavereilta tämä oli erittäin väkevä esitys. Heidän maali kuitenkin muutti pelin suuntaa ja antoi meille selkeästi momentumia. Se oli selkeä käännekohta, Kanadan päävalmentaja Todd McLellan näki ja jatkoi:

– He pelasivat erittäin hyvin ketjuna ja puolustivat myös erittäin hyvin, mikä oli hieno nähdä.

Hall itse puolestaan antoi nöyrää kiitosta maalistaan ympärille, sillä Jordan Eberle oli tekemässä vahvaa esityötä voittomaaliksi jääneessä osumassa.

– Sain aivan tyhjän maalin eteeni, mihin sain laittaa kiekon sisään. Teimme ketjuna töitä hyvin vahvasti yhdessä, mikä meillä oli isona tavoitteena muutenkin. Oli tärkeää saada ensimmäinen maali ja hiljentää sillä yleisö, Hall pohti.

Ketjussa Hallilla on hänelle hyvin tuttu pelaaja Eberle, joka edustaa myös NHL:ssä Edmonton Oilersia. Keskelle taas on täräytetty melkoisen kovaa pelimiestä, kun sentterin tonttia hoitaa NHL:n ykköstähti Sidney Crosby.

– Ketjukaverini ovat erittäin taitavia ja he pystyvät rakentelemaan paikkoja tempolätkäkin keskellä. Mutta se työmäärä tuossa on tärkeä.

Hall, Crosby ja Eberle ovatkin turnauksen aikana tai yhdessä pelatessaan olleet hyvin dominoiva yhdistelmä.

– Haluamme pitää kiekkoa emmekä pelata omissa koko ajan ja vain puolustaa siellä. Teimme hyvin töitä senkin suhteen, vaikka kolmannessa erässä peli meni vähän passiiviseksi.

– Mutta kyllä, haluamme mahdollisimman paljon kiekkoa ja dominoida sitä kautta peliä, Hall totesi.

Nopeakinttuiselle ja taitavalla Hallille on hänen sanojensa mukaan lopulta melko sama kuka finaaliin tulee vastaan, Venäjä vai USA.

– Olemme kuitenkin pelanneet kahdeksan ottelua jo tässä turnauksessa ja tiedämme kyllä sen, että miten meidän pitää pelata tiettyjä vastustajia vastaan, Hall niputti lähtökohdat yhteen.

Finaali pelataan sunnuntaina Suomen aikaan kello 21.45.

Ilari Savonen, Praha
Twitter: @ilarisavonen