Juhamatti Aaltonen: ”Ei tässä mittään hättää”
OSTRAVA. Leijonien kokoonpanossa yhtenä muutoksena oli se, että Juhamatti Aaltonen siirrettiin Janne Pesosen ja Joonas Kemppaisen vierelle.
Muutos toimi varsinkin kyseisen yhdistelmän kohdalla, sillä Aaltonen, Kemppainen ja Pesonen olivat näkyvimpiä hahmoja Leijonien 3-0-voitossa Slovakiasta.
Maalivahdin Juuse Saroksen lisäksi.
– Puolustettiin hyvin, Juuse oli hyvä maalissa ja tehtiin tarvittavat maalit, kuului Aaltosen analyysitiivistys.
Ketju pelistä nousi myös Aaltosella kehuttavaa.
– Saatiin heti alusta alkaen hyvä kemia siihen ja oli kiva pelata. Sattui nyt menemään hyvin, niin pitää vain toivoa sitä, että jatkuu noin.
Leijonien päävalmentajalta Kari Jaloselta puolestaan irtosi kehuja siitä, mitä kolmikko sai aikaiseksi lauantain pelissä.
– Kyllä Kemppaisen nelosketju oli erittäin vahva. Ja Aaltosen maali toi varmasti ”Juhikselle” itseluottamusta ja sopeutui siihen (ketjuun) hyvin.
Aaltonen myös pääsi maalien makuun, kun hän täräytti Pesosen hyvästä syötöstä kiekon Slovakian maalilla vahvasti torjuneen Jan Lacon haarojen välistä sisään.
Apinaa selässä Aaltosella ei kuitenkaan miehen omien sanojen mukaan ole ollut.
– Ei ole. Mutta ainahan se hyvälle maistuu maalata, kivahan noita on tehdä. Hyvä, että meni sisään.
Puolustuspelinsä Leijonat on saanut jo useammassa viimeisimmässä pelissä erittäin hyvälle tasolle ja se onkin johtanut siihen, että niin Pekka Rinne kuin Saros ovat napsineet nollapelejä nyt neljä putkeen.
– Se on se meidän peruskivijalka. Pitää puolustaa ja pelata joukkueena ja se homma on toiminut nyt. Ja toki molarit ovat olleet hyviä, Aaltonen miettii ja tiivistää ajatukset.
– Ei tässä mittään hättää. Aika pitkälle mennään, jos ei päästetä yhtään maalia, ”JMA” letkautti.
Ilari Savonen, Ostrava
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!