Ville Niemiseltä ylistäviä sanoja Liigalle ja suomalaiselle jääkiekolle
Pitkän ja menestyksekkään jääkiekkouransa kuluvaan kauteen päättänyt Ville Nieminen on lähettänyt avoimen kirjeen liigalle, mikä on julkaistu liigan kotisivuilla.
Nieminen käy samalla läpi uraansa ja Liigan kehittymistä lähes amatöörisarjasta täysammattilaissarjaksi.
– Kun nousin 1990-luvulla junioreista Liigaan, tämä oli lähestulkoon amatöörisarja. Nyt, kun lopetan pelaamisen, Liiga on täynnä pelkkiä kovia ammattilaisia. Se on valtava muutos, Nieminen kirjoittaa.
– Olen päässyt seuraamaan, kuinka tätä sarjaa on kehitetty – välillä melko mielenkiintoistenkin vaiheiden läpi. Takana on pitkä tie Suomen ylivoimaisesti suosituimmaksi urheilutuotteeksi. Olen onnellinen, kun pääsin todistamaan sen polun. Menneet 21 vuotta ovat olleet hieno matka niin minulle kuin Liigallekin.
Nieminen katsoi tehneensä niin hyvän uran kuin hänelle oli suinkin mahdollista.
– En tiedä, oliko pelaajaurani hyvä. Ehkä se oli kohtuullinen. Annoin jääkiekolle sen, mitä minulla oli. Ja sain sen, mitä ansaitsin. Uskon olleeni paras mahdollinen villenieminen. Se on ihan riittävästi.
– Peli on muuttunut urani alkuajoista valtavasti. Toisinaan en enää edes tunnista sitä samaksi. Liiga on urheilullisuutta korostava nöyrien joukkuepelaajien umpitasainen sarja. Se on pelkästään positiivinen asia.
Nieminen vielä korostaa kuinka liigassa pitää jatkossakin olla tilaa henkilöille ja persoonille, joita ihmiset tulevat seuraamaan illasta toiseen. Aivan kuten häntäkin seurattiin mielenkiinnolla.
– Toivon Liigalle ja Liigaan rohkeutta. Väriä, persoonallisuuksia ja uskaliaita ratkaisuja tarvitaan. Toivon ihmisten rohkenevan olla omia itsejään.
– Kiitos Liigalle ja jääkiekolle.
Lue kirje kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan