USA:lla huomattavasti Leijonia erilaiset lähtökohdat: ”Tämä taisi olla neljäs harjoitus yhdessä”

OSTRAVA. Leijonat kohtaa omassa MM-kisojen avausottelussaan USA:n, joka lähtee huomattavasti erilaisista lähtökohdista kisoja päin.
Jos vertaa esimerkiksi Suomeen, jolla uusi päävalmentaja Kari Jalonen on saanut ajaa omaa systeemiään ja omia ajatuksia mukaan rauhassa jo syksystä lähtien, ei USA:lla ole ollut läheskään samanlaista valmistautumisaikaa.
– Meillä oli yksi harjoituspeli tuossa Itävaltaa vastaan ja se meni kohtuullisen hyvin. Siellä oli hyviä asioita ja sellaisia, missä meidän pitää mennä eteenpäin. Mutta tämä taisi olla vasta meidän neljäs yhteinen harjoitus joukkueen kanssa, minkä vedimme tänään, USA:n päävalmentaja ja NHL:ssä Columbus Blue Jacketsia luotsaava Todd Richards hieman naureskeli torstaina joukkueen jäiden jälkeen.
– Sen suhteen on varmasti hieman kysymyksiä, mutta yritämme tässä vain saada kaikki samalla sivulle. Olemme saaneet jo tiettyjä asioita eteenpäin, mutta turnauksessa meidän pitää varmasti tehdä muutoksia ja ylipäätänsä sopeutua monen asian suhteen. Mutta kun vain teemme töitä niiden eteen, niin meistä tulee varmasti parempi joukkue, Richards näkee.
Kevään kisoissa USA:lla on jalkeilla jo tutuksi tulleella tavalla hyvin nuori joukkue, jonka keski-ikä on vain 23,44 vuotta.
Haastetta luo myös se, että läheskään kaikki eivät pelaa vielä NHL:ssä, vaan mukana on monta yliopistotason pelaajaa.
– Tiedän NHL-pelaajat tästä joukkueesta, koska olen nähnyt heidän pelaavan ja muutamia olen saanut valmentaa myös. Yliopistopelaajien suhteen pitää vain nojata heidän mielipiteisiin, jotka ovat nähneet heidän pelaavan. Meillä USA:n jääkiekkoliitossa ja ylipäätänsä manageriosastolla on sellaisia, jotka tietävät nämä nuoret pelaajat.
– He tietävät, että mihin he pystyvät, he tietävät pelaajien roolit joukkueissaan ja he tietävät, että mihin rooliin he voisivat täällä yltää tai miten he voisivat auttaa tätä joukkuetta. Valmentajana ja päävalmentajana kuuntelen paljon ihmisiä ja kysyn heiltä heidän mielipiteitä, Richards kertaili valmisteluvaihetta ja samalla myös pelaajiin tutustumista.
Muutamaa pelaajaa USA odottelee vielä.
– Brock Nelson ja Anders Lee New York Islandersista ovat liittymässä joukkueen mukaan ja toivotaan, että he ehtivät ajallaan tänne. Sitten menemme näillä nimillä, Richards sanoi joukkueen pelaajapolitiikasta.
– Mutta tätä se vain on, pitää saada kaikki samalle sivulle ja yhtenäiseksi, vaikka he tulevat monista eri paikoista. Ja sitten vain saamaan uskomaan heidät meidän yhteiseen juttuumme ja uskomaan myös muihin ympärillä oleviin pelaajiin. Sitä kautta voimme saada menestystä aikaiseksi.
Perjantaina USA saa heti vastaansa yhden alkulohkon kovimmista haasteista, kun vastaan asettuu Leijonien nippu.
Richards tietää hyvin tulevan vastuksen vaarallisuuden.
– Olin mukana Sotshissa valmennuksessa ja tiedän sen, että heillä on aina hyvä joukkue. He pelaavat kovaa, mutta hyvin kurinalaista peliä. He tulevat paineistamaan ja haastamaan meidät kentän jokaisella osa-alueella. Siitä tulee kova peli, Richards uskoo.
– Mutta tässä on kyse paljon meistä itsestämme. On totta kai tehtävä valmistavaa työtä Suomea vastaan, mutta itse keskityn vielä enemmän miettimään sitä, että mitä meidän itse pitää tehdä ja miten meidän itse pitää pelata, jotta voimme saada hyviä asioita aikaiseksi, USA:n luotsi tiivisti lähtökohdat.
Ilari Savonen, Ostrava
Twitter: @ilarisavonen
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- NHL:n kesän kuumimman vapaan agentin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!
- Niilo Halonen löysi uuden seuran
- Liigan mestaripuolustaja löysi uuden seuran!
- Leijonat-sentteri Juho Lammikko solmi yksisuuntaisen NHL-sopimuksen!
- Brad Marchand teki uskomattoman tempun – samaan yltänyt vain Mario Lemieux
- Florida voiton päässä mestaruudesta – suomalaiset piinasivat Edmontonia
- Edmonton-valmennukselta kova ratkaisu – Kasperi Kapaselle kävi kova kohtalo
- Muuttoliike länsinaapurista jatkuu! AL: Tapparalle uusi ruotsalaisvahvistus
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Jonathan Toewsista iso paljastus: tekee seuravalinnan näiden kahden joukkueen välillä