SKA:n norjalaishyökkääjä kiittelee: ”Mikko Koskinen teki eron joukkueiden välille”
Kuva: SKA Pietari
SKA Pietari otti tiukan otteen KHL:n Gagarin Cupista kaatamalla Ak Barsin toistamiseen vieraskentällä ja siirtymällä finaalisarjassa 2-0-johtoon. Maanantai-illan niukan 1-0-voiton takuumies oli SKA-maalivahti Mikko Koskinen.
Koskinen torjui kaikkiaan 19 laukausta ja sai vuolaat kehut SKA:n kokeneelta norjalaishyökkääjältä ja varakapteenilta Patrick Thoresenilta.
– Osasimme varautua siihen, että Ak Bars tulee nyt vahvemmin kuin ensimmäisessä pelissä. He pelasivatkin hyvin ja loivat paljon tilanteita, mutta Mikko Koskinen oli meille nyt erittäin tärkeä pelaaja, Thoresen sanoi.
– Mikko pelasi erittäin hyvän pelin. Hän teki eron joukkueitten välille ja oli ratkaisija.
SKA pääsee pelaamaan seuraavat pelit kotonaan Pietarissa ja voi ratkaista mestaruuden jo ennen kuin edessä olisi seuraava vierailu Kazanissa.
– Olemme totta kai erittäin iloisia siitä, että pystyimme voittamaan Kazanissa kaksi kertaa. Nyt mennään takaisin Pietariin ja pääsemme kotiyleisömme eteen. Emme kuitenkaan vielä ajattele mestaruutta, ainoastaan seuraavaa ottelua, Thoresen painotti.
Marina Mukhametzyanova, Kazan
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä