Ruotsin liigan avausfinaalissa yllätys – suomalaispakki pääsi vastustajan ihon alle
Kuva: Juha Tamminen
Ruotsin jääkiekkoliigan SHL:n finaalisarja käynnistyi sunnuntaina tulisella ottelulla. Växjö Lakers haki vieraskaukalosta 2-1-voiton Skellefteåsta.
Kotijoukkueen ainokaisen laukoi Janne Pesonen. Se ei kuitenkaan riittänyt, sillä Rhett Rakhshani iski kaksi osumaa vieraille.
Skellefteålle ei tuomittu ottelussa jäähyäkään, kun taas vieraiden saldo oli viisi pikkukakkosta.
Tämäkään jäähymäärä ei tuntunut riittävän, sillä pelin jälkeen Skellefteån varakapteeni Martin Lundberg valitti Växjön Ville Varakkaan lyöneen häntä poikittaisella mailalla naamaan ilman sanktiota.
Suomalaispuolustajalla oli tilanteesta toisenlainen näkemys.
– Se oli taistelua maalin edessä. Minulla ei ole aavistustakaan mitä siinä tapahtui, Varakas totesi Expressenille.
Salliva tuomarilinja pudotuspeleissä on kovaotteisin Varakkaan mieleen.
– Tietenkin pitää olla fiksu, jottet saa rangaistusta ja joudu alivoimalle. Täytyy pelata kovaa, kunnes tuomari puhaltaa pilliin, Varakas sanoi.
Finaalisarja jatkuu tiistaina Växjössä. Lakersin paidassa pelaavat Varakkaan lisäksi Teemu Laakso, Tomi Kallio, Tuomas Kiiskinen ja Jani Lajunen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt