Pudotuspelien pörssiykkönen vastasi ratkaisusta Kärpille: ”Hirveä pyörivä kiekko”
Kuva: Juha Tamminen
OULU. Kärpät onnistui siirtymään välieräsarjassa JYPiä vastaan voitoissa 3-2-johtoon, kun se kaatoi perjantaina Oulussa pelatussa kamppailussa hurrikaanipaidat lukemin 4-0.
Ratkaisu tuli vastaan lopulta kolmannen erän alussa, kun pitkään 0-0-tilanteessa ollut peli kääntyi Kärpille Joonas Kemppaisen osuman myötä.
Sen jälkeen Kärpät vielä rankaisi kovasti kiriä yrittänyttä JYPiä kolmesti ja otti haltuunsa jo katkaisunpaikan lauantaille Jyväskylään.
Suorituksen yleisilme ja varsinkin se, että omiin maaleja ei tippunut, miellytti tällä hetkellä Liigan pudotuspelien pistepörssiä johtavaa Kemppaista.
– Alussa tuli aika paljon maaleja omiin, niin nyt ollaan saatu vähän pienennettyä niitä maalimääriä. Mun mielestä puolustettiin tänään todella jämäkästi ja pakit pelasivat hyvin kiekon kanssa. Eivät roiskineet paineen alla, vaan olivat pelirohkeita ja tulivat hyvin jalalla ulos. Hyvin jämäkkä puolustuspeliesitys meiltä, Kemppainen hehkutti SuomiKiekko-sivustolle.
27-vuotiaan sentterin oma osuma heti kolmannen erän alkuun oli lopulta käänteen tehnyt maali. Siinä koko ketjun osaaminen Joonas Donskoin ja Julius Junttilan kanssa nousi isoon arvoon.
– ”Jone” (Donskoi) tuli hyvällä vauhdilla karvaamaan päätyyn ja ”Julle” (Junttila) meni myös sinne paineistamaan. Tiesin heti, että sieltä tulee syöttö sieltä päädystä ja turha mun oli sinne lähteä. Sieltä tuli hirveä pyörivä kiekko ja yritin vain ampua maalia kohden, Kemppainen hymähti.
– Mutta oli se maali niiden hyvyyttä, ei tarvinnut kuin ampua vain maalia kohti, Kemppainen kiitteli perään.
Kemppainen jäi lopulta tilanteessa hyvin vapaaksi maalille, mutta osuma oli lopulta juuri sellainen, missä JYPiä pystyy horjuttamaan.
– Ovat itse asiassa pelanneet aika paljon tuolla tavalla, että vähän ylimiehittävät kulmiin, kun lähtevät sinne. Jos pääsee kiinni, niin siellä on tarjolla hyviä paikkoja ja mahdollisuuksia saada käännettyä sitä peliä. Siinä vain pitää sen karvauksen onnistua hyvin.
Nyt sarja jatkuu lauantaina Jyväskylässä, missä Kärpät on ensimmäistä kertaa katkolla. Kemppainen uskoo siihen, että pelin kuva saattaa vielä hieman muuttua.
– JYP kuitenkin laittaa kaiken likoon, niin pitää olla hereillä kyllä. Parannettiin kuitenkin toiseen Jyväskylän peliin siitä mitä ensimmäinen peli oli ja nyt lähdetään parantamaan vielä napsu paremmaksi sitä peliä huomiselle ja haetaan se voitto. Tiedetään, että miten siellä pitää pelata, mutta varmaan on vähän erityyppinen peli mitä tänään oli.
Kyseinen kamppailu alkaa lauantaina Jyväskylässä kello 17:00.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n