Markkasen kommentti: Tästä syystä Sidney Crosby tulee MM-kisoihin
Pittsburgh Penguinsin megastara Sidney Crosby tähdittää Kanadan MM-joukkuetta tänä keväänä Tshekin MM-kisoissa. Se tekee Kanadasta kisojen suursuosikin.
Crosbyn vaikutus ei ole pelkästään hänen itsensä tekemien tehojen aikaansaamaa, sillä kivenkovaksi urheilijaksi tiedetyn Crosbyn mukanaolo nostaa koko Kanadan joukkueen kynnystä lähteä Prahan keväisiin iltoihin ja terasseille jahtaamaan sikäläisiä missejä.
Crosbyn mukaantulo nostaa tämän kevään turnauksen profiilia huomattavasti, sillä kyllä se vain niin on, että MM-kisat tarvitsee joka vuosi sen, että nimenomaan jääkiekon emämaa on turnauksessa tosissaan. Muistatte varmaan, miten esimerkiksi Helsingin tunnelma lässähti Ryan Getzlafin ja Corey Perryn johtaman Kanadan perseiltyä itsensä ulos mitalipeleistä vuonna 2012?
Mutta mikä sai kaiken voittaneen tähden lähtemään Tshekin kevääseen? Varmaankin se, ettei hän ole voittanut vielä aivan kaikkea.
Kolme kanadalaisten eniten arvostamaa titteliä eli Stanley Cup (2009), kaksi olympiakultaa (2010 ja -14) ja alle 20-vuotiaiden MM-kulta (2005) löytyvät jo Crosbyn ansiolistalta, mutta miesten MM-kultaa hänellä ei ole. Hän ei siis ole Triple Gold Clubin jäsen, ja se varmasti ajoi Crosbyn tulemaan Tshekkiin.
Triple Gold Clubin, eli Stanley Cupin, olympiakullan ja MM-kullan voittaneiden pelaajien lista sisältää tällä hetkellä 25 pelaajaa. Ruotsalaisia on yhdeksän(!), kanadalaisia kahdeksan, venäläisiä kuusi ja tshekkejä kaksi.
Kanadalaisjäsenistä viidellä (Joe Sakic, Rob Blake, Jonathan Toews, Scott Niedermayer, Chris Pronger) on myös alle 20-vuotiaiden MM-kulta, ja tuohon ryhmään Crosbykin varmasti haluaa. Vasta sitten hän olisi voittanut kaiken. Aivan kaiken.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
Juttua muokattu 15.35. Crosbyn olympiavoittojen vuodet oikaistu.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia