Kärpät hyödynsi Tappara-puolustuksen uinahduksen ja voitti kolmannen finaalin
Oulussa pelatussa launtaisessa Liiga-finaalissa kotijoukkue Kärpät peittosi Tampereen Tapparan 3-2. Samalla Kärpät siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.
Ensimmäisessä erässä nähtiin peräti neljä maalia. Maalinteon aloitti Joonas Kemppainen, jonka kääntö maalille yllätti liikkuvan maskin taakse jääneen Juha Metsolan. 2-0 johtoon Kärpät vei ylivoimalla Joonas Donskoi.
Tappara ei kuitenkaan lannistunut, vaan erän lopulla Olli Palola iski kahdesti ja tasoitti ottelun 2-2:een.
Toisessa erässä ei maaleja nähty, vaikka Tappara pääsi kerran jopa kolme vastaan yksi -hyökkäykseen. Lopulta tuosta hyökkäystilanteesta ei vierasjoukkue saanut edes laukausta aikaiseksi.
Voittomaalin Kärpille iski kolmannen erän loppupuolella Julius Junttila. Komean syötön maaliin tarjoili Kemppainen. Junttila unohtui maalin eteen täysin Tappara-pakeilta, ja hänellä oli helppo työ viimeistellä Kemppaisen syötöstä lukemiksi 3-2.
Kolmannessa erässä nähtiin myös pelottava tilanne, kun Stephen Dixon sai Kärppä-pelaajan luistimen kasvoihinsa ja poistui pukukoppiin vuotaen verta. Dixon palasi vaihtoaitioon reilu minuutti ennen loppua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Pistetykki Dylan Fabre loikkaa kilpailijan leiriin Liigassa!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?