OULU. Kärppien ja JYPin välisessä välieräsarjassa perjantaina Oulussa nähtiin jälleen todella tasaista tiukkaa vääntöä kahden erän ajan ja vielä kolmannessakin erässä, kunnes Kärpät rokotti kovasti tasoitusta hakenutta JYPiä ja karkasi lopulta numerollisesti selvään voittoon. Lukemat kirjattiin Kärppien hyväksi 4-0. Kaikki kotijoukkueen maalit tulivat kolmannessa erässä, missä alkutahdit löi heti aivan alkuhetkillä Liigan pudotuspelien pistepörssiä johtava Joonas Kemppainen. – Oli vaikea alku siihen tietenkin, kun ensimmäiseen vaihtoon tuli maali. Sitten meidän piti yrittää saada tasoitus ja piti avata peliä, niin se sitten pikkuisen kostautui. Näinhän se vaan menee silloin, pakko yrittää, JYPin päävalmentaja Marko Virtanen kävi kolmannen erän tapahtumia läpi SuomiKiekko-sivustolle. Yleiskuva on lähtenyt menemään siihen suuntaan kahdessa viimeisimmässä pelissä, missä sen uskottiinkin olevan ennen kuin sarja alkoi. – Ehkä nyt on päästy tähän normaalitilanteeseen, mikä Kärppien ja meidän välillä on ollut koko alkuvuoden. Kaikki ovat olleet maalin pelejä noita paria poikkeusta lukuun ottamatta. – Nytkin oli tarkkaa vääntämistä, mitä myös keskiviikkona oli. Ensimmäinen erä oli meidän ja sitten pikku hiljaa homma tasoittui. Äärimmäisen tasainen peli kunnes sitten ratkesi. Tiukkaa vääntöä, Virtanen kävi läpi. Tulosta sen tarkemmin Virtanen ei lähtenytkään kyttäilemään, vaan sen kulkua. – Kopissa kaikki tietävät, että tämä oli maalin peli. Se on ihan sama mitä tuolla taululla sitten lopulta lukee. Yksi peli on yksi peli, on voitettu tai hävitty, niin se unohdetaan mahdollisimman nopeasti. Matka jatkuu. Sarja on katkolla lauantaina Jyväskylässä Kärpille ja JYP on täten selkä seinää vasten. Virtanen on kuitenkin hyvin rauhallisin mielin ja linjasikin lähtökohdan ytimekkäästi. – Kaikki sisään mitä ukoista löytyy. Lauantain ottelu alkaa kello 17:00. Ilari Savonen, Oulu Twitter: @ilarisavonen

LUE MYÖS: