Jesse Joensuu siirrostaan Jokereihin: ”Tämä oli täydellinen paketti”
Jesse Joensuu odottaa innolla uusia haasteita Jokereiden matkassa KHL-liigassa.
Voimahyökkääjä teki narriseuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen (uutinen).
– Tosi hyvillä fiiliksillä tullaan tähän seuraan. Hieno yhteensattuma, että pääsee pelaamaan maailman toiseksi kovinta liigaa Suomessa. Innokkaana odotetaan tulevaa, Joensuu intoilee Jokerien tiedotteessa.
27-vuotias Joensuu on nähnyt urallaan paljon. Hän on pelannut AHL:ssä melkein 200 ottelua ja myös NHL on tullut tutuksi. Lisäksi kokemusta on Ruotsin pääsarjasta sekä viimeisimpänä Sveitsin liigasta.
KHL sen sijaan on uusi tuttavuus.
– Sen verran nuori pelaaja olen vielä, että Sveitsiin tai joihinkin muihin sarjoihin pääsee myöhemminkin. Nyt haluan haastetta uralleni ja tämä oli täydellinen paketti, Joensuu maistelee.
Joensuulla on paljon näyttöhaluja. Pari viime kautta ovat menneet enemmän tai vähemmän penkin alle, eikä vähiten loukkaantumisen vuoksi.
– Tuleva kausi on itselleni erittäin tärkeä. Nyt siihen pääsee rauhallisin mielin valmistautumaan, kun kuviot ovat selkeät. Osaa odottaa, mitä tapahtuu, eikä hyppää täysin tuntemattomaan.
– Pitää valmistautua hyvin. En ole KHL:ssä koskaan aiemmin pelannut, mutta sarjan taso on kova ja se itseä kiinnosti tässä eniten, Joensuu painottaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!