Jesse Joensuu Jokereihin!
Jokerit ja Jesse Joensuu ovat sopineet hyökkääjän pelaamisesta seurassa kahdella seuraavalla kaudella. Laitahyökkääjä siirtyy helsinkiläisryhmään Sveitsin liigan Bernistä.
Joensuu, 27, on kuulunut kahdella viime kaudella Edmonton Oilersin NHL-organisaation listoille. Hän pelasi Oilersissa kaudella 2013-14 yhteensä 42 runkosarjaottelua tehoin 3+2.
Tällä kaudella 193-senttinen porilainen teki 20 NHL-ottelussa tehot 2+2 ja siirtyi joulukuussa loppukauden lainasopimuksella Berniin. Sveitsissä hän teki 15 pelissä 2+5=7 tehopistettä ja pudotuspeleissä kahdeksassa kamppailussa 2+1=3 pistettä.
– Joensuu on isokokoinen ja kovaotteinen hyökkääjä, joka tuo ronskilla tyylillään kamppailu- ja maalinedusvoimaa joukkueeseen. Hän on tärkeä palanen ensi kauden ryhmässä, Jokereiden GM Jari Kurri kommentoi tiedotteessa.
Kevään 2012 MM-turnaus Joensuun parasta antia Leijona-paidassa
Leijonissa Joensuu on pelannut yhdet MM-kisat keväällä 2012 Helsingissä. Tuolloin hän teki Leijona-paidassa yhdeksässä ottelussa kaksi maalia ja viisi tehopistettä. Tällä kaudella Joensuu kuului MM-leiriryhmään, jossa kisapaikan tavoittelu jäi kesken loukkaantumisen vuoksi. Joensuu on Porin Ässien kasvatti, joka saavutti seurassa SM-liigan hopeaa kaudella 2005-06. Samana vuonna hän voitti myös alle 20-vuotiaiden MM-pronssia. Ässistä Joensuu siirtyi Pohjois-Amerikkaan hänet varanneen New York Islandersin organisaatioon kaudeksi 2008-09. Kolmella kaudella hyökkääjä pelasi 60 NHL-ottelua ja oli AHL:n puolella Bridgeport Sound Tigersin kantavia voimia. Kauden 2011-12 Joensuu pelasi Ruotsin liigan HV71:ssä ja seuraavan kauden alun Ässissä NHL:n työsulun vuoksi. Heinäkuussa 2013 Joensuu kaupattiin Islandersista Oilersiin. Yhteensä laitahyökkääjä on pelannut NHL:ssä 129 ottelua tehoin 13+11=24.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n