Jääkiekko tuottaa yhteiskunnalle yli 100 miljoonan euron verotulot vuodessa
Kuva: Ilari Isotalo
Asiantuntijayhtiö KPMG:n toteuttama uusi tutkimusraportti kertoo, että jääkiekolla on merkittävä vaikutus Suomen talouteen ja työllisyyteen.
Jääkiekon ja siihen läheisesti kytköksissä olevan toiminnan yli 750 miljoonan euron tulovirrasta muodostuva arvonlisä Suomen bruttokansantuotteeseen oli vuonna 2013 noin 340 miljoonaa euroa. Luvut sisältävät ammattijääkiekon, juniori- ja muun seuratoiminnan, varustetuotannon ja -myynnin sekä halli-investointien välittömät, välilliset ja niiden muodostamat tulovaikutukset.
Selvityksen mukaan jääkiekko työllistää Suomessa noin 4 900 henkilöä henkilötyövuosina laskettuna. Tämän lisäksi jääkiekolla on merkittävä vaikutus vapaaehtoistyöhön.
Jääkiekko muodostaa yhteiskunnalle verotuloja vuosittain yhteensä noin 105 miljoonaa euroa. Summaan sisältyvät arvonlisä-, palkka-, polttoaine- ja arpajaisverot.
Jääkiekon kokonaisvaikutuksista merkittävä osa, noin 45 %, muodostuu ammattijääkiekosta, 35 % juniori- ja muusta seuratoiminnasta, 10 % jääkiekkovarusteiden myynnistä ja siihen liittyvästä tuotannosta ja 10 % lajiin liittyvistä investoinneista, kuten uusien jäähallien rakentamisesta sekä olemassa olevien hallien peruskorjauksista ja laajennuksista.
KPMG:n selvityksessä käytetyt luvut perustuvat vuoden 2013 tietoihin. Luvut kuvastavat perusvuotta, kansainvälisten suurkisojen taloudelliset vaikutukset eivät ole mukana laskelmissa.
Lähde: Jääkiekkoliiton ja Liigan tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Pistetykki Dylan Fabre loikkaa kilpailijan leiriin Liigassa!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?