Helsingissä vuodenvaihteessa pelattavien alle 20-vuotiaiden MM-kisojen lipuilla kova kiinnostus
Kuva: SKA Pietari
Lipunmyynti vuodenvaihteessa Helsingissä pelattaviin alle 20-vuotiaden MM-kisoihin käynnistyi maanantaina. Ensimmäisten päivien aikana otteluihin on myyty jo lähes 15 000 lippua mikä osoittaa, että kisat kiinnostavat.
– Kovin kysyntä kohdistuu odotetusti finaalipäivään, reilusti yli puolet Hartwall Arenan kapasiteetista on tällä hetkellä myyty tai varattu loppuun, pääsihteeri Timo Bäckman kertoo Leijonat.fi:ssä.
Suomen pelipäivät Hartwall Arenalla kiinnostavat erityisesti kotimaista yleisöä.
– Pikkuleijonien tuore MM-hopea on selvästi nostanut myös Nuorten Leijonien menestymistoiveet kattoon. Nuoria idoleita halutaan tulla katsomaan pidemmänkin matkan takaa kun se pitkästä aikaa on taas mahdollista, Bäckman sanoo.
Myös muiden joukkueiden alkusarjan peleihin Helsingin Jäähalliin ja kummassakin hallissa pelattaviin neljännes- ja semifinaaleihin lippuja on myyty tasaisesti. Erityisesti kanadalaiset lipunostajat ovat olleet aktiivisia myynnin käynnistyttyä.
Pääsyliput Nuorten MM-kisoihin myydään hallikohtaisina päivälippuina, mikä tarkoittaa että yhdellä lipulla pääsee katsomaan kaikki päivän ottelut valitsemassaan hallissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”